Moni suomalainen palasi kesälomilta töihin tämän viikon alussa. Usean sydämessä on kesähaikeutta, mutta myös intoa aloittaa työt lomasta levänneenä. Kiireettömien aamukahvien ja veneretkien jälkeen valmis palaamaan arkirytmiin ja innostavien haasteiden pariin. Samalla osa töihin palaavista ahdistuu ensimmäisen työpäivän alla ja ihmettelee, mihin kauan odotetut lomapäivät oikein hurahtivat.
Great Place to Work on selvittänyt, millaisissa tunnelmissa suomalaiset palaavat loman jälkeen töihin. Siinä missä lähes 60 prosenttia tänä kesänä lomailevista työssäkäyvistä piti töihin palaamista mukavana, noin 40 prosenttia ajatus harmitti.
Arkeen palaamisen tunnelmiin vaikuttaa kokemus siitä, millaiseen työpaikkaan lomalta palataan. Mieluisaan työpaikkaan palataan hyvillä mielin.
Työpaikat voivat vaikuttaa paljon siihen, miten motivoituneina työntekijät palaavat kesälomilta ja viikonloppuvapailtaan. Niin loma kuin työkin rikastuttavat elämää. Työntekijöiden ja johdon välillä, mutta myös työntekijöiden välillä on oltava luottamus ja toisen työn arvostus. Hyvässä työpaikassa luotetaan johtoon, nautitaan yhdessä työskentelystä ja ollaan ylpeitä aikaansaannoksista.
Työviihtyvyyteen vaikuttaa myös työntekijän oma asenne. Se, että voi vaikuttaa omaan työhönsä, sinua kuunnellaan ja on kiinnostunut työstään, ovat tärkeitä viihtymisen ja työpanoksen kannalta.
Olennaista on asettaa kehitystyölle innostavia tavoitteita ja muistaa, ettei sitä tarvitse tehdä yksin. Mennään yhdessä kohti parempaa työpaikkaa ja toisten palvelemista.