Someron Lukion jo eläkkeellä oleva historian lehtori Leeni Tiirakari matkustelee mielellään Euroopan asutuilla seuduilla. Tavallisesti alla on vuokrattu auto, sillä hän haluaa nähdä mahdollisimman monta kirkkoa. linnaa, luostaria ja museota. Muistoiksi on kertynyt aineistoa oppitunneille, valokuvia ja matkatarinoita. Leeni aukaisee matka-arkkunsa ja kertoo, mitä hän matkoillaan halunnut nähdä ja miksi.
Kaikki Ranskanmatkailijat tietävät Loiren linnat, jotka on hyvin tuotteistettu, mutta Ranskassa linnoja piisaa kaikkialla. Kun olimme sukuloimassa Normandiassa, esitin toiveen käydä katsomassa lähtialueen linnoja. Minulta kysyttiin heti, jotta haluanko nähdä keskiaikaisia, renessanssi-, barokki-, rokokoo- vaiko nuorempia linnoja. Kaikkia kun oli lähimailla valittavaksi asti. Jo sukulaiskylässä on pieni Taillebois’n keskiaikainen puolustuslinnan raunio, josta on jäljellä vain kehämuurin osia ja kolmikerroksinen donjoni, joka tässä tapauksessa oli vanhaa neliskanttista tornilinnan mallia. Linna on rakennettu hyvälle paikalle pienen joen jyrkänteelle. Siellä asuu kylän paroni, joka kutsui meidät katsomaan paikkaa, koska oli kai yhtä utelias näkemään suomalaisia kuin me hänen linnansa. Pikkuisessa kivilinnassa on joka kerroksessa avotakka, jota ei voi sulkea pellillä. Takka on niin suuri, että sinne voi kävellä sisään. Kun kurkistaa ylös hormiin, piipusta paistaa päivä. Nurkissa näytti olevan sähköpattereita kylmien päivien varalle. Kivisen tornin huoneet on sisustettu keskiajan tyyliin vanhoilla tukevilla tammikalusteilla ja komeilla matoilla sekä raskailla verhoilla. Tosin sellaiset kalusteet eivät ole siellä päin lainkaan harvinaisia. Sukulaisillakin on olohuoneessaan korkea astiakaappi, joka on peräisin 1600-luvulta. Siellä kaikilla on kuulemma samanlaisia kapineita nurkissaan.
Muitakaan linnoja ei tarvitse lähteä kaukaa hakemaan. Aivan läheisen kaupungin Conde sur Noireaun esikaupunkialueella on viehättävä de Pontécoulantin linna, joka on nyt Calvadosin maakunnan omistama museo. Tämän feodaalilinnan omisti samanniminen perhe 1300-luvulta aina 1900-luvulle saakka. Alkujaan paikalla oli sotilaallinen puolustuslinna, motte, maakumpu, jonka päällä oli linna ja ympärillä vallit ja vallihauta. Myöhemmin, kun laaksoa ei enää tarvinnut varjella, suku rakensi puolustuslinnan paikalle asunnokseen kivisen asuinlinnan. Sen puistossa on osa vallihautaa nykyisin maisemoitu lammeksi. Itse rakennuksessa aukeaa suuria ranskalaisia ikkunoita suoraan nurmikolle, joten kiviseinistä ja torneista huolimatta paikkaa olisi mahdoton puolustaa. Ranskan suuren vallankumouksen aikana tällaiset linnat poltettiin, mutta olojen rauhoituttua ne jälleen korjattiin ja elämä jatkui entiseen malliin ensimmäisen maailmansotaan saakka. Sen jälkeen ei aatelisilla ollut enää etuoikeuksia ja verotuksen vuoksi tilat jouduttiin myymään. Pontécoulantin suvun sammuttua heidän linnansa siirtyi yhteiskunnan omistukseen. Kiitettävästi tätä perintöä on varjeltu ja linnan puistoa hoidettu.
Toisen naapurikaupungin Falesen komistuksena on upea vanha goottilainen katedraali, joka sortui Normandian maihinnousussa 1944. Se on sittemmin koottu uudelleen, mutta kattoholvaukset oli pakko korvattu puisilla jäljennöksillä. Kaupungin varsinainen vetonaula on kuitenkin Vilhelm Valloittajan kotilinna. Sitä ei viimeisin sota hävittänyt, vaan se raunioitui jo vuosisatoja sitten. Kun ensimmäisen kerran kävin linnaa katsomassa, paikalla oli vain kehämuurin jäänteitä ja yhden pyöreän tornin ala-osa nokkospuskien seassa. Nyt nelikulmainen linna on rakennettu uudelleen ja pyöreä torni entistetty.
Falesen linna edustaa normannien eli viikinkien valtaa varhaiskeskiajalta. Kaikki juontaa siitä, kun frankkien Kaarle Yksinkertainen antoi viikinkipäällikkö Rollolle läänitykseksi osan Normandiaa vuonna 911. Tämä johti voimakkaan Normandian herttuakunnan syntyyn. Vilhelm oli kuuluisan viikinki Rollon jälkeläinen. Vilhelmin isä oli Normandian herttua Robert, mutta äiti ei ollut vihitty vaimo, vaan rakastajatar. Tästä syystä Vilhelmin lisänimi oli ”Äpärä”. Isä kuoli pyhiinvaellusmatkalla ja Vilhelmistä tuli seitsenvuotiaana herttua, sillä muita poikia ei ollut. Vilhelm oli selviytyjä, joka epämääräisestä syntyperästään huolimatta täysi-ikäiseksi vartuttuaan valloitti itselleen koko Normandian ja sai vaimokseen Flanderin kreivin tyttären Matildan. Vuonna 1066 Englannin kuningas, lapseton Edvard Tunnustaja, kuoli. Kruunusta syntyi kiista, johon Vilhelm osallistui kaukaisen sukulaisuussuhteensa vuoksi. Lokakuun 14. päivänä 1066 käytiin taistelu Hastingsissa Englannin etelärannikolla. Toista armeijaa johti Normandian herttua Vilhelm, toista Englannin kuningas Harald Godwininpoika. Vilhelm voitti ja sai paremman lisänimen ”Valloittaja”. Hän aloitti uuden aikakauden Englannin historiassa. Maa ajautui Ranskan vaikutusvallan alaiseksi, ja hovi puhui alkoi puhua ranskaa. Vilhelm oli valtaistuimella 20 vuotta. Englantilainen yläluokka joutui alistumaan Normandian aristokratialle ja normannikuninkaat hallitsivat sekä Normandiaa että Englantia 150 vuotta. Vilhelm oli paljon Ranskassa ja siellä hän myös kuoli vuonna 1087. Kuninkaan loppu oli surkea. Palvelijat jättivät kuolemanleirin Rouenin ulkopuolella ja varastivat kaiken, minkä irti saivat, mukaan lukien kuolleen kuninkaansa sängyn. Kuningas jäi alasti lattialle, mutta hänen mainetekonsa jäivät elämään Bayeuxin seinäverhoon ommeltuna. Tosin se on ylhäisten normanniperheiden naisten kirjoma, eikä siksi ehkä aivan luotettava lähde, mutta hyvin se on pitänyt Vilhelmin nimen esillä historian lehdillä.
Falesen alkuperäinen varustus oli nelisnurkkainen vallihaudan ympäröimä sydäntorni, donjon. Myöhemmin linnaan lisättiin esilinna, joka ympäröitiin kehämuurilla. Sen turvaksi rakennettiin joukko pyöreitä torneja. Niiden olemassaolo ajoittaa rakenteet myöhäiskeskiajalle, sillä pyöreä torni kesti paremmin tykkitulta kuin neliskulmainen rakennus. Tänään uudelleen rakennetussa Vilhelmin linnassa on nykyisin nähtävillä vain ne rakenteet, jotka on voitu arkeologisesti todeta. Lähinnä se tarkoittaa kellareita ja ensimmäisen kerroksen muureja. Muulta osin linna on avointa museotilaa, jossa ei ole edes yritetty arvailla huoneiden sijaintia. Museo sen sijaan on ensiluokkaisen nykyaikainen ja täynnä tekniikkaa.
Kun Falesesta lähdetään kohti Bretagnea, tulee vastaan joukko linnoja, joiden ulkonäöstä heti näkee, että ne oli rakennettu puolustusta varten varhaiskeskiajalla. Aivan Normandian länsirajalla on vankka puolustuslinna Domfront, jonka raunioiden läpi voi nykyään ajaa autolla niin sujuvasti, ettei linnaa ehdi kunnolla edes nähdä. Mutta kannattaa pysähtyä pienelle levennykselle ja nousta katsomaan tätä rakennelmaa tarkemminkin. Se on nykyisin Ranskan kulttuuriministeriön suojeluksessa ja alueena hyvin hoidettu.
Rollon ajoista saakka normannivalta ja keskiaikaiset feofaalikuviot määräsivät historian kulun. Ja näihin kuvioihin kuului luonnollisena osana kauppa- ja asuinpaikkaa puolustavien linnojen rakentaminen sopivalle helposti puolustettavalle kukkulalle. 1000-luvun alussa Domfrontin linna kuului Bellemen ruhtinaalle Vilhelm II Talvakselle, mutta vuonna 1049 Vilhelm Valloittaja valloitti sen itselleen samalla, kun hän palautti suvulleen koko Normandian omistuksen. Kun Vilhelm oli Englannissa, linnaa piti Shrewsburyn Robert II de Belleme. Vuonna 1092 Domfrontin kaupungin asukkaat kapinoivat häntä vastaan ja vannoivat uskollisuutta Vilhelm Valloittajan kolmannelle pojalle Henry Beauclercille, josta tuli Normandian herttua vuonna 1106 ja Englannin kuningas Henry II vuonna 1100. Hän vastaanotti paavin legaatit, jotka tulivat häntä tapaamaan Thomas Becketin kanssa, juuri Domfrontin linnassa 1169. Linna kuului tämän jälkeen suoraan Englannin kuninkaille.
Vuonna 1204 Domfrontin vielä ollessa Juhana Maattoman omaisuutta, linnan valloitti ranskalainen Boulognen kreivi Renaud de Dammartin ja myöhemmin Philippe Hurepel. Hänen jälkeläisensä kuoltua 1251 Domfront siirtyi Ranskan kuninkaalliseen omistukseen. 1259 Ranskan kuningas Ludvig IX antoi linnan Artoisin kreivi Robert II:lle hänen puolisonsa myötäjäisinä. Hänen kuolemansa jälkeen 1302 hänen pojanpojalleen Robert III of Artois’lle annettiin koko Normannialue kompensaationa siitä, ettei hän saanut kruununperillisille kuuluvaa Artois’n aluetta.
Normandian maiden menetyksen jälkeen Englannin ylimysaatelisto ei lakannut haikailemasta ranskalaisten omistusten perään, varsinkin kun Normandia oli erittäin vauras. Tästä ja monimutkaisista hallitsijaperheiden sukulaisuussuhteista sikisi pitkällinen satavuotinen sota Englannin ja Ranskan välille vuosina 1337–1453. Sodan taustalla oli sekä kansallinen kiista normannien maiden palauttamisesta Englannille että aatelisten ikuinen oman edun tavoittelu. Domfrontin linna kuten muutkin puolustuslinnat saivat olla moneen kertaan sodan näyttämönä.
Vuonna 1342 Ranskan Filip VI luovutti Domfrontin läänityksen Alençonin kreiville, jonka vastuulla oli sekä Domfrontin ja Alençonin alueiden puolustus. Vuonna 1356 Navarran kuningas Kaarle II Paha lähetti joukkonsa valtaamaan linnan ja piti sitä hallussaan vuoteen 1366. Kaarle Paha tavoitteli Ranskan kruunua, mutta sekavaa aikaa sotki myös siihen aikaan raivonnut musta surma.
Vuosina 1417–1418 linnaa piirittivät englantilaiset Clarencen herttuan johdolla ja linna antautui 1418. Ranskalaiset valloittivat sen kuitenkin takaisin 1430, menettivät uudelleen ja valtasivat jälleen 1430. Linnasta taisteltiin tämänkin jälkeen ja se vaihtoi omistajaa usein. Kun ranskalaiset lopulta pääsivät Normandian herraksi vuonna 1451, puolustuslinnojen annettiin rappeutua. Uudella ajalla linnaa ei enää tarvittu ja sitä pidettiin suorastaan vaarallisena. Sullyn herttua määräsi sen revittäväksi vuonna 1608.
Samaan satavuotiseen sotaan joutui myös Fougèresin linna, joka sijaitsee vain parin kymmenen kilometrin päässä Domfrontista. Kun Domfront oli Normandian läntisin rajalinna, Fougères oli Bretagnen puolustuslinna. Senkin tunnettu historia alkaa noin vuoden 1000 tienoilta. Linna on perustettu korkealle kalliolle, ja aikoinaan sitä ympäröivät Nançonin laakson laajat suot. Raoul II korvasi alkuperäisen puuvarustuksen kivisellä 1100-luvun puolivälissä. Viereen kasvoi samanniminen kaupunki, jota vahvat muurit suojasivat. Itse linnaa laajennettiin niin, että siitä paisui koko maan suurin puolustusvarustus. Sen ympärille kaivettiin vallihaudat ja pääportti varustettiin moninkertaisin tornein, muurein ja nostosilloin. Puolustautumaan linna joutui tämän tästä ja omistajat vaihtuivat englantilaisista ranskalaisiin. Satavuotisen sodan kansallisista teemoista huolimatta linnan valtausten tärkeimpiä motiiveja oli feodaaliruhtinaiden oman vallan tavoittelu. Valtava linna oli hyvä paikka pitää kuninkaan joukkoja valmiudessa ja ajoittain siitä tulikin valtapelin väline myös uuden ajan alussa, kun Bourbonit alkoivat lujittaa valtaansa. Linnan viimeiset taistelut liittyvät Ranskan suureen vallankumoukseen. Feodaalisotien jäätyä keskiajalle, ei kansallisvaltion syntymisestä lähtien puolustuslinnoilla ollut sisämaassa juuri käyttöä. Fougerésin linna oli kuitenkin niin vankasti rakennettu että se on uhmannut ajan hammasta ja seisoo yhä ylväänä paikallaan.
Fougéresistä olisi luontevaa jatkaa Mont Saint Michelin luostarisaarelle, mutta kannattaa poiketa myös rannalla olevaan Avranchesin kaupunkiin, joka valitettavasti tuhoutui suuressa maihinnousussa pahoin. Sen kirkko kärsi suuria vahinkoja, mutta on jälleen korjattu. Varsinkin kannattaa poiketa kaupungissa vasta avattuun Mont Saint Michelin luostarin käsikirjoitusten museoon Scriptorialiin (Place dÉstouville, Avranches). Museo on mainiosti rakennettu spiraalin muotoon siten, että kun kulkee näyttelykaapilta tai tietokoneelta toiselle huomaa yhtäkkiä olevansa kolmannessa kerroksessa, vaikka ei ole noussut ainuttakaan porrasta. Esineet, asiakirjat, kuvakoosteet ja filmit ovat esillä mielenkiintoisesti ja tietoa on osattu tiivistää turistille sopiviksi annoksiksi. Kaiken katsottuaan on jälleen paljon viisaampi.
Jos nyt kuitenkin jätetään keskiaikaiset varustukset, on mielenkiintoista kurkistaa, miten tavallinen paroni keskiajalla linnansa suunnitteli. Carrougesin tiililinnan edustalla on romanttisen näköinen nelitorninen porttilinna, mutta suojamuureista ei ole tietoakaan. Sen sijaan puistosta löytyvä neliskanttinen vallihauta ja lähes neliskanttinen linna sen keskellä viittaavat vielä keskiajan sotaisiin oloihin. Linnan ulkoseinissä on joitakin ampuma-aukkoja, mutta suuret ikkunat kertovat siitä, ettei linnaa ole ollut aikomustakaan puolustaa vihollista vastaan viimeisen viidensadan vuoden aikana. Linnan sivustalle rakennettu barokkityylinen muotopuutarha ja ympärillä leviävät laajat puistot sen sijaan kertovat linnan asukkaiden muinaisesta vauraudesta ja mahdista, jotka eivät perustuneet enää sotaisiin ansioihin.
Carrougesin linna rakennettiin 1300-luvulla lähelle Alençonia. Tästäkin linnasta taisteltiin, ja satavuotisen sodan aikana englantilaiset tuhosivat linnan. Sodan jälkeen Jean Blosset rakennutti sen uudelleen 1400-luvulla. Hän laajensi alueitaan oivallisilla naimakaupoilla, joiden turvin linnakin rakennettiin uudelleen. Linnan kaakkoissiipi varustettiin kuninkaalliseksi sviitiksi kuningas Ludvig XI:n vierailua varten. Blossetilla ei ollut perillistä ja linna siirtyi Jean Le Veneurille, Lisieuxin piispalle, josta tuli kardinaali vuonna 1533. Hän lisäsi linnaan renessanssipaviljongin. Ranskan uskosodan aikana 1562–98 linnaa oli pakko vahvistaa läntisellä bastionilla. Seuraavalla vuosisadalla Le Veneur -suku laajensi linnaa useaan otteeseen. Silloin lisättiin hieno porttirakennus ja suuret asuintilat, johon kuuluu mm. musiikkihuone ja suuria saleja eri tarkoituksiin. 1600-luvulla linnaa isännöi Jacques Le Veneur, Sillyn apotti. Hän jätti luostarinsa ja ryhtyi koristamaan Carrougesin linnaa ja puistoa pyytämällä avukseen taitavia arkkitehtejä. 1700-luvun lopulla linnan omisti Alexis Le Veneur, vicomte de Tillières (1746–1833), joka kannatti Rousseaun oppeja ja osallistui innolla politiikkaan. Hän onnistui säilyttämään päänsä suuressa vallankumouksessa ja hänet valittiin aluehallinnon johtoon. Myös Napoleonin aikana hänen palveluksiaan tarvittiin valtion hallinnossa. Näin linna pysyi suvun hallussa kunnes Marie Gaston Tanneguy IX, comte Le Veneur de Tillières vuonna 1936 myi linnan 200 000 frangilla valtiolle. Linnasta tehtiin museo, jossa on 10 hehtaarin puisto. Linna kalustettiin Ludvig XIV ajan barokkityyliin, mutta linnassa löytyy myös huoneita, jotka edustavat rokokoo- tai empirekautta.
Carrougesista muutaman kilometrin päässä on pieni ihastuttava linna, jolla on lyhyt nimi d’O. Se rakennettiin 1400-luvulla paikalle, jossa aikoinaan oli ollut Mortreen alueen puolustuslinna. Siksi linnan ympärillä on edelleen veden täyttämä allas, joka nykyisin muistuttaa enemmän puistolampea kuin vallihautaa. Matkaoppaan mukaan linna on goottilaisen ja renessanssityylin sekoitus ja siinä on kauniisti koristettu sisäpiha. Linnassa on alkuperäisessä asussaan vielä vartijoiden kamari, marmorisalonki, suuri galleria ja runottaren salonki.
Hyvin lähellä on toinenkin linna, joka mainitaan kaikissa alueen puutarhaoppaissa. Se on jyrkässä rinteessä seisova valtava empiretyylinen de Sassyn linna, joka on kuuluisa terasseistaan ja jyrkän muodollisesta barokkipuutarhastaan. Linna rakennettiin 1700-luvulla kivestä ja punatiilestä keskelle metsää. d’Audiffret-Pasquierin herttua, alkuperäisen rakennuttajan perillinen, laajensi linnaa ja rakensi sinne 1850 itäsiipeen kirjaston, johon hän siirrätti setänsä kansleri Pasquierin merkittävän ja laajan kirjakokoelman. Linnaa koristettiin hänen aikanaan upeilla huonekaluilla ja Aubussonin matoilla ja gobeliineilla. Linnan kappelissa on belgialainen 1400-luvulta peräisin oleva alttari. Muotopuutarhan suunnitteli Achille Duchesne, Le Nôtren töiden inspiroimana. Puutarhaa voi parhaiten ihailla ylhäältä linnan portailta ja ylemmiltä terasseilta. Puutarhan koukerot on luotu ikivihreillä kasveilla, jotka säilyttävät värinsä talvellakin. Muotopuutarhaa ympäröivät sitruspuuistutukset.
Vaikka linna on kesäisin avoinna yleisölle, osuimme paikalle niin myöhään syksyllä, ettei sisäänpääsyä enää ollut. Niin kiertelimme valtavan linnan ympärillä ja ihailimme hienoa puutarhaa terasseilta. Vasta lähtiessämme huomasimme, että paikka oli täynnä valvontakameroita. Vilkutimme niille hyvästiksi ja ajoimme pois.
Tässä ei tietenkään ole maakunnan koko anti. Linnan tai kartanon löytää joka pitäjästä ja hyvin monet linnat ovat viime aikoina vaihtaneet omistajaa. Sellaisen voisi kuulemma ostaa nykyisin parilla sadalla tuhannella eurolla. Toinen juttu olisi tietenkin sen kunnostaminen ja ylläpito. Kävimme katsomassa ohimennen maitokauppamatkalla erään lehmihaan takana kohoavaa komeaa 1700-luvun kivilinnaa, jonka portin pielessä lukee Mon Repas. Se on myyty japanilaisille, jotka ovat kuulemma sisustaneet koko komeuden japanilaiseen henkeen.
Argentanin kaupungin lähistöllä on muitakin linnoja
Matkaoppaiden mukaan katsomisen arvoisia linnoja ja kartanoita olisi myös aivan d’O:n vieressä oleva Chateau de Médavy, joka rakennettiin 1700-luvun alussa Ranskan marsalkka Jacques Léonard Rouxel de Medavylle. Linna sijaitsee vanhan keskiaikaisen linnoituksen paikalla. , Linna on auki yleisölle ja se on kalustettu. Erityisesti mainitaan suuren salongin parkettilattiaan kuvattu aurinko. Karttasalissa on esillä harvinaisten karttojen kokoelma. Puistossa, talleilla ja kappelissa voi kierrellä ilman opasta.