Kaupungilla oli oikeus purkaa uimahalliurakka

0

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoo, että Someron kaupungilla oli oikeus purkaa uimahallin urakkasopimus Rakennusliike Kerroskivi Oy:n kanssa ja siten myös oikeus korvauksiin.
Kumpikin osapuoli saa maksettavakseen korvauksia. Kaupungin maksettavaksi tulee noin miljoona euroa ja Kerroskiven 1,7 miljoonaa euroa. Oikeudenkäyntikulut menivät suurimmaksi osaksi Kerroskiven piikkiin, sillä oikeus tuomitsi urakoitsijan maksamaan kolme neljäsosaa kaupungin oikeudenkäyntikuluista, eli runsaat 120 000 euroa.
Kerroskiven asianajaja Pia Stoor kertoo päämiehensä olevan tyytymätön oikeuden päätökseen ja nimenomaan siihen, että urakan purku katsottiin oikeutetuksi. Stoor sanoo Kerroskiven valittavan päätöksestä hovioikeuteen.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen toteaa kaupungin näkökulmasta oikeuden päätöksen olevan positiivinen.
– Sen mukaan kaupungin vaatimukset olivat lähempänä oikeaa kuin Kerroskiven.
Suikkanen kertoo kaupungin päättävän tällä viikolla, miten toimitaan.
– Keskustelemme asianajajamme kanssa jatkosta ja siitä keskustellaan myös kaupunginhallituksen jäsenten kanssa.