Syksyn iltojen pimetessä tien päällä kannattaa olla tarkkaavainen, sillä hirvitörmäykset ja muut eläinonnettomuudet painottuvat kevääseen ja syksyyn. Hirven huomatessaan, autoilijan olisi hyvä varoittaa myös muuta liikennettä väläyttämällä etu- ja takavaloja.
Pimeällä suurin riski törmätä hirveen on juuri ennen tai jälkeen vastaantulevaa autoa.
Eläinkolareissa onnettomuuden aiheuttajana on usein myös joku toinen tekijä, joten omalla ajokäyttäytymisellä voi vähentää riskiä joutua törmäykseen. Esimerkiksi kuljettajan väsymys tai keskittyminen muuhun kuin ajamiseen voivat luoda onnettomuustilanteen, joka olisi muuten voitu välttää. Riskejä lisäävät myös liian kova ajonopeus sekä liian lyhyet turvavälit.
Liikennevirasto Trafi neuvoo, että mikäli näkee hirven tienposkessa, pitää vähentää nopeutta välittömästi jarruttamalla, mutta pitää auto mahdollisimman pitkään omalla kaistalla. Jos hirvi tulee tielle, väistöliike kannattaa tehdä sen takaa. Väistäessä kannattaa kuitenkin muistaa, että hirviemon perässä saattaa kulkea hirven vasoja.
Onnettomuudessa loukkaantunutta eläintä ei saa lähestyä, vaikka se näyttäisikin kuolleelta. Loukkaantuneiden ihmisten ja eläinten väliin kannattaa kuitenkin ajaa auto suojan vuoksi.
Hirvieläinonnettomuus oli Somerolla yleisin liikenneonnettomuus viime vuonna. Näin tapahtui 47 kertaa. Hirvieläinonnettomuuksia oli 59 prosenttia kaikista Someron tieliikenneonnettomuuksista.
Helsingintiellä kolisi eniten, mutta useita peurakolareita sattui myös Valtatie 10:llä, Jokioistentiellä, Salontiellä, Laitiaistentiellä ja Hämeen Härkätiellä.