
Suomen Yrittäjille on valittu puheenjohtajisto Tampereella pidetyssä liittokokouksessa perjantaina. Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajana toimiva somerolainen yrittäjä Hanna Munter valittiin yhdeksi neljästä varapuheenjohtajasta.
– Kaksi vuotta varapuheenjohtajana on vahvistanut intoa ja halua viedä yrittäjäjärjestöä eteenpäin, toiselle kaudelle valittu Hanna Munter totesi.
Hanna on kannattajiensa silmissä osaava ja sanavalmis tekijä, jolla on aito intohimo yrittäjyyteen ja innostusta kaikessa tekemisessä.
Yrittäjä Jyrki Mäkynen on Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja
Hän voitti vaalin suoraan ensimmäisellä kierroksella liittokokouksen äänestyksessä Tampereella. Tampereelle on kokoontunut yli 1 700 yrittäjää viikonlopuksi viettämään Valtakunnallisia yrittäjäpäiviä.
– Lämmin kiitos luottamuksesta valitsijoille! Johdan järjestöä jäsenten keskeltä, heidän edessään, tuore puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kommentoi valintaansa 116 000 jäsenyritystä edustavan järjestön johtoon.
Seinäjoella asuvan Mäkysen yritys Oy HM Profiili Ab myy toimistojen ja muiden julkisten tilojen kalustamista ja siihen liittyviä palveluita.
Suomen Yrittäjien edellinen puheenjohtaja Mikko Simolinna ilmoitti maaliskuussa, että ei pyri enää kolmannelle kaudelle.