Jäätelö kiinnosti enemmän kuin vaalit

0

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen ja päättyy perjantaina. Varsinainen vaalipäivä on isänpäivänä  9.11. kello 11–20.
Vaaleilla valitaan Someron seurakuntaan 23-henkinen kirkkovaltuusto. Ehdokkaita on 59, jotka kaikki esiteltiin perjantain Somero-lehdessä.
Äänioikeutettuja ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet.
Vaikuttaa voi vain äänestämällä. Vanha klisee, mutta totta.
Somero-lehti kysyi verkkosivuillaan, että mitä ehdokkaista halutaan tietää. Yli 60 prosenttia vastanneista halusi tietää, miksi henkilö on lähtenyt ehdolle.
Alle kymmentä prosenttia kiinnosti, että miten ehdokas osallistuu seurakunnan toimintaan. Alle viittä prosenttia, että kuinka usein hän käy kirkossa.
Mitä ehdokas tekisi saadakseen ihmisiä mukaan seurakuntaan? Tämä kysymys ei ollut yhdenkään vastaajan mielestä tärkeä.
Huolestuttavampaa oli se, että  yli kaksikymmentä prosenttia sanoi ettei halua tietää ehdokkaista mitään, koska vaalit eivät kiinnosta.
Mutta kaikkein huolestuttavinta oli se, että kysymykseen vastasi vain alle kolmekymmentä ihmistä.
Verkkosivuillamme vaihdetaan kysymystä viikoittain. Olemme aikaisemmin kysyneet muun muassa, että mikä on parasta syksyssä tai että mikä on paras jäätelömaku – vastaajia oli kummassakin yli sata.
Vielä on aikaa innostaa väki mukaan vaaleihin. Vielä ehtii kirjoittaa mielipiteitä. Vielä on aikaa tehdä vaalityötä.
Mutta työhön on tartuttava nyt.