Ääniä ropisi tuhansittain

0

Kiitos! Olemme Somero-lehdessä enemmän kuin tyytyväisiä siihen, miten innokkaasti te lukijat otitte osaa Vuoden paras -äänestykseen. Ensin saimme teiltä melkoisen määrän vinkkejä vuoden henkilöiksi tai teoiksi. Kun raati oli päättänyt lopulliset finalistit, te olette äänestäneet ahkerammin kuin osasimme toivoa.
Ääniä Vuoden Paras -äänestyksessä on annettu kolmellekymmenelle ehdokkaallemme yhteensä huimat 6 291 kappaletta.
Kun lehden levikki on 5 288, ei voi olla kuin tyytyväinen tulokseen.
Äänestysprosenttia tästä ei sentään voi laskea, sillä yhden henkilön oli mahdollista äänestää useamman kerran. Toisaalta yhdellä Somero-lehdellä on yleensä useita lukijoita.
Ylivoimaisesti eniten äänestämiseen käytettiin Somero-lehden verkkosivuja, joiden kautta tuli 5 055 ääntä.
Loput annettiin tekstiviesteinä, sähköposteina tai postitse kortein ja kupongein. Muutama poikkesi äänestämään Somero-lehden konttoriin, joku täytti äänestyskupongin uimahallissa ja yksi kertoi äänensä päätoimittajalle ruokakaupassa. Eli konstit oli monet.
Äänestyksen tulokset kerrotaan lauantaina 15. päivä Hämeenportissa järjestettävässä gaalassa. Toivottavasti saamme gaalaankin yhtä innokkaan osanoton kuin äänestykseen.