Heikki Paakkanen sai apurahan Suomi 100 -teoksen tekoon

0

Sarjakuvataiteilija Heikki Paakkanen sai Koneen Säätiöltä apurahan, 27 600 euroa. Sillä hän alkaa synnyttää teosta Suomi 100.
Kirjassa yhdistyvät Paakkasen piirrokset ja esseemuotoiset oheistekstit, runot, värssyt, aforismit ja tarvittaessa sarjakuvallinen karjunta. Tekstiosuudet laativat historian, kulttuurin, yhteiskunnan ja kirjallisuuden osaajat ja tuntijat.

Heikki Paakkanen sanoo, että Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään ja tulee olemaan kaikenkaltaisen virallisen, tärkeilevän ja hartaanjäykän seremoniallisen kunnianosoitusjuhlinnan kohteena.

– Uskon vakaasti, että 2017 juhlahurmokseen mahtuu myös karnevalistisempaa ja kepeästi patrioottista asennetta.

Heikki Paakkasen projekti on kolmivuotinen. Hän on saanut teokseen tukea myös muilta tahoilta, kuten Helsingin kaupungilta.

Heikki Paakkanen on tyytyväinen apurahaan, jonka hän saa aluksi yhdeksi vuodeksi, mutta optio on myös  seuraavalle kahdelle vuodelle.