Joulukalenteri 23.12.

0

Joulukuun puolivälin paikkeilla papeilla on vilkkainta töissä. Sen jälkeen arkirutiinien tahti hieman hiljenee ja papit virittäytyvät pyhien työrupeamaan, joka on valmisteltu yhdessä muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa.
– Vietän omaa jouluani seurakunnan tilaisuuksissa. En erota joulua työhön ja kotiaikaan, kertoo yli 20 vuotta pappina toiminut Someron seurakunnan kappalaisen sijainen, Jouni Salko.
Hänen joulunsa huipentuu jouluyön messuun, joka tänä vuonna on Somerniemen kirkossa.
– Tervetuloa kirkkoon viettämään joulua ja iloitsemaan. Joulu on ilon juhla, kutsuu Salko.
Suomessa joulu mielletään perheen juhlaksi, jota otetaan vastaan pienessä porukassa. Siihen kuuluu tiettyjä perinteitä, kuten ateria yhdessä ja kynttilöiden vienti haudalle. Vs. kappalainen Jouni Salosta on hienoa, että perinteistä pidetään kiinni, mutta perheet voivat tulla myös kirkkoon juhlanviettoon.
– Kirkossa ei erotella, oletko yksinäinen, perheellinen tai jotain muuta. Voimme yhdessä juhlia Jumalan pojan syntymää ja luterilaisen seurakunnan juhlaa. Seurakuntahan olemme me kaikki. Kirkossa emme ole yksin, toteaa pappi Salko.

Kappalainen Jouni Salko toivottaa seurakuntalaiset tervetulleeksi kirkkoon iloitsemaan joulusta.
Kappalainen Jouni Salko toivottaa seurakuntalaiset tervetulleeksi kirkkoon iloitsemaan joulusta.