– Tämän kaupungin pomoa en olekaan vielä käynyt morjestamassa, joten pitääpä lompsia kyselemään, mitä hän miettii lähellä olevasta joulusta, tuumi Possu Pyylevä ja pyyhälsi pirssillä kaupungintalolle.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkasen huoneessa possu löysi oitis pehmeän paikan työtuolin selkänojalta.
– No, mites se joulu sujuu, uteli Possu Pyylevä.
– Joulu sujuu toivottavasti aika rauhallisesti. Puhutaan pitkistä joulunpyhistä, mutta eivät ne minun mielestä koskaan ole liian pitkät olleet, pikemminkin liian lyhyet, Suikkanen vastaili rauhallisesti.
– Omien vanhempieni luona tulee käytyä. Myös veli tulee heidän luokseen Koskelle, eikä hänelläkään ole Salosta sinne kovin pitkä matka.
– Ruoka on joulussa merkityksellinen asia. Itse olen sen verran valikoiva, että laatikoihin en koske. Kalaruuat ovat suurta herkkuani. Poikkeuksena ainoastaan lipeäkala, joka onkin yksi harvoista kalaruuista, josta en välitä.
– Lahjojen saamiselle ei minulla ole erityisiä odotuksia. Omat joululahjat ovat jääneet vähän viime tinkaan, mutta ehdin kyllä hankkia ne ennen aattoa.
– Musiikista pidän paljon ja aika monipuolisesti. Turussa tuli juuri käytyä katsomassa Magenta Skycode -yhtyettä ja Someron kirkossa Eugan kuorolaulua. David Bowie on kestosuosikki, ja tämän vuoden aikana asemiaan on vahvistanut Arcade Fire. Uusia tuttavuuksia on kotimainen Risto, jutteli Sami Suikkanen, ja toivotti Possu Pyylevälle sekä kaikille somerolaisille Hyvää Joulua!
