Someron kaupungin elinkeino- ja nuorisotoimi järjestävät yhteistyössä 4H-yhdistyksen kanssa Duunitreffit.
– Tapahtuman tarkoituksena on saattaa nuoret työnhakijat sekä tekijöitä tarvitsevat työnantajat yhteen. Treffit järjestetään maaliskuun alkupuolella, jolloin muun muassa kesätöiden haku on kiivaimmillaan, kertoo kaupungin elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitalo.
Yritys voi esimerkiksi esitellä omaa toimintaansa ja kertoa millaista työntekijää etsii, tai haastatella potentiaalisia hakijoita.
– Vastaavanlaisia messuja ja tapahtumia on järjestetty ympäri Suomen. Someron Yrittäjyyskasvatuksen kehittämistiimin tapaamisessa päätimme pistää hynttyyt yhteen ja tempaista sellaisen myös tänne, sanoo Uusitalo.
Tapahtumassa on mahdollista rekrytoida myös vakituista väkeä tai esimerkiksi oppisopimuslaisia tai harjoittelijoita.
Mukana on myös yrityksille suunnattuja info-pisteitä. TE-toimisto on lupautunut mukaan kertomaan palkkatuesta, etsivältä nuorisotyöntekijältä voi kysellä muun muassa työkokeiluista ja nuoret 4H-yrittäjät kertovat kokemuksistaan. Myös nuorten kesätyöpaikkatuesta sekä elinkeinotoimen myöntämästä palkkatukilisästä on luvassa omat infopisteensä.
Yritykset voivat ilmoittautua mukaan maksuttomaan tapahtumaan ottamalla yhteyttä elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitaloon tammikuun aikana. Jotta tapahtuma toteutuisi, treffeille tarvitaan vähintään 10 yritystä.