Historianopettajan matkassa

0

Someron Lukion jo eläkkeellä oleva historian lehtori Leeni Tiirakari matkustelee mielellään Euroopan asutuilla seuduilla. Tavallisesti alla on vuokrattu auto, sillä hän haluaa nähdä mahdollisimman monta kirkkoa. linnaa, luostaria ja museota. Muistoiksi on kertynyt aineistoa oppitunneille, valokuvia ja matkatarinoita.  Nyt Leeni aukaisee matka-arkkunsa ja kertoo, mitä hän matkoillaan halunnut nähdä ja miksi.

Maalattuja luolija ja

keskiaikajuhlia Etelä-Ranskassa

Syysmatka suuntautui Auvergnen maakuntaan, joka sijaitsee Ranskan keskiylängöllä. Alue on saanut nimensä ikivanhan kelttikansan arvernien mukaan. Vuoristo on tuliperäistä ja vanhoja sammuneita tulivuoria ja vihreiksi muuttuneita kraatereita näkyy maisemassa siellä täällä. Matkakohteemme oli Massif Central -vuoristossa pieni kylä nimeltä Pebrac. Siellä on vanha kirkko, raunioitunut luostari, luostaripuutarha ja parikymmentä asukasta. Meille se oli mainio tukikohta alueen ihmeiden tutkimista varten.

Matka suuntautui lentäen Pariisiin, josta lentoaseman alimmasta kerroksesta voi nousta TGV-junaan. Matka Lyoniin kestää vain pari tuntia ja maksaa ensimmäisessä luokassa 28 euroa. Sillä hintaa ei jatkolentoa viitsi edes ajatella. Koska Lyon oli meille ennestään tuntematon, varasimme kaupungin tutkimista varten hotellihuoneen (Campanile) aivan Part Dieu –aseman edestä. Samaiselta asemalta sai myös vuokra-auton, joten laukkuja ei tarvinnut kauas raahailla.

Lyon on suurkaupunki, jonka viehätys on sen vanhoissa kortteleissa. Kaupunki sijoittuu Rhône-joen ja Saône-joen liittymäkohtaan siten, että jokien väliin jäävälle pitkälle niemelle on syntynyt alue nimeltä Presqu’ile (Melkein saari). Jokien itäpuolella on kaupallinen keskus Part Dieu ja jokien länsipuolella Vieux Lyon, Lyonin vanha kaupunki, joka on Unescon maailmanperintökohde.

Lyon perustettiin Rooman valtakunnan aikana 43 eaa., jolloin sen nimeksi tuli Lugdunum kelttiläisen auringonjumalan Lughin mukaan. Siitä tuli Gallian keskus. 1400-luvulla Lyonista tuli Pariisin kanssa kilpaileva taloudellinen keskus. Lyon on tunnettu kudonnaisistaan ja silkkikaupastaan. Kaupungin lähistöllä sijaitsee kaksi tunnettua viininkasvatusaluetta Beaujolais pohjoisessa ja Côtes du Rhône etelässä, eikä ruokaperinteessäkään ole moittimista. Etenkin bouchonit, pienet perheravintolat, ovat kuuluisia traditionaalisesta ruuastaan. Hanhen ja ankan maksaa saa täällä automaattisesti lähes joka aterialla, ellei tilaa listalta jotakin muuta hyvää.

Lyonissa on bussien ja ratikan lisäksi toimiva metro, mutta me tutustuimme kaupunkiin turistibussilla, joka parissa tunnissa kierrättää kaikki nähtävyydet. Ylhäällä vanhan kaupungin yllä kukkulalla loistaa valkoinen Notre Dame de Fourvièr Basilika ja sen edessä seisoo alhaalla joen rannassa St. Jeanin katedraali. Eiffelin tornia muistuttava terästorni on 86 metrinen. Kukkulalla on myös roomalaisen amfiteatterin ja odeonin hyvin säilyneet rauniot, joissa järjestetään konsertteja kesäisin. Vieressä on Gallialais-roomalainen museo. Museoista kannattaa mainita myös impressionistien Musée des Beaux-arts ja Institut Lumière, joka esittelee elokuvan historiaa.

Lyonin vanhan kaupungin talojen yleisilme on renessanssihenkinen. Talot ovat korkeita ja vauraan näköisiä. Erikoisuutena ovat monet porttikäytävät, jotka kulkevat kortteleiden läpi ja niiden kierreportaikot, joita esitellään turisteille omilla kävelykierroksillaan. Parasta on kuitenkin kävely illalla vanhassa kaupungissa, kun ravintoloiden kynttilälyhdyt on sytytetty ja ihmiset täyttävät kadut.

Lyonin Port Dieun aseman Avisilta saatiin alle iso Peugeot, jolla päästiin matkaan maaseudulle. Lähellä Lyonia olisi paljonkin katsottavaa, mm. turistien suosimat lomakaupungit Vienne ja St-Etienne. Matkamme suuntautui niiden ohi kohti Massiff Central-vuoristossa sijaitsevaa Haute Loiren maakuntaa ja sen pääkaupunkia Le Puy-en-Velayta, jonne on Lyonista parin tunnin ajomatka. Vuoristossa ajamista on helpotettu korkeilla silloilla, mutta silti tiedossa on paljon pitkää ylämäkeä ja alamäkeä.

Ja paljon kapuamista tarjoaa myös Le Puy-en-Velayn kaupunki. Sen mahtava katedraali Saint-Michael ja vieressä oleva luostari sijaitsevat hengästyttävän korkealla kukkulalla. Kirkon aarteena esitellään keskiaikaista tummapintaista Neitsyt Maria -patsasta. Kömpelöllä ja rumalla patsaalla on kullalla silattu verhous ja lisäksi sille on ommeltu jokaista vuodenaikaa ja kirkkojuhlaa varten erilainen ylellinen mekko, joka vaihdetaan vähän väliä kuin nuken vaatteet. Kruunut, jalokivet ja silkkimekot ovat vitriineissä esillä ja pienoismalleja myydään kirkon museokaupassa.

Vielä kirkkoakin ylemmäs voi kavuta, jos haluaa korkealle Corneille-kivipaadelle. Sinne on pystytetty vuonna 1855 valtava Notre Dame -patsas, joka näkyy kaikkialle kaupunkiin. Kaupungin alueella on muitakin kapeita korkeita kivikukkuloita, joiden nokkaan on nostettu pyhimysten kuvia ja erään kallion huipulla keikkuu Pyhän Mikaelin kappeli, jonne on tietenkin satamäärin portaita.

Osuimme kaupunkiin syyskuun kolmantena viikonloppuna, jolloin siellä perinteisesti vietetään renessanssijuhlia, Lintukuninkaan päivää. Tori oli muuttunut värikkäiden telttojen leiriksi, kaikkialla oli jousiammuntapaikkoja, sepän pajoja, ruukkumestareita, suutareita, räätäleitä ja pop up –ravintoloita. Me astuimme sisäpihalle, jossa kokonaisia possuja paistettiin suurissa vartaissa avotulella ja ruokalistassa oli kurpitsakeittoa, possunlihaa, uunivihanneksia ja papuja sekä maustekakkua jälkiruuaksi. Juomana oli makeaa maustettua punaviiniä. Kaikki tarjoilijat ja kokit sekä kaupungilla kulkevat kaupunkilaiset olivat pukeutuneet ajan hengen mukaan. Opettajat ohjasivat tungoksessa pikkuisia ritareita ja linnanneitoja kojulta toiselle. Kulkueissa oli akrobaatteja ja jonglöörejä ja kiertävästä orkestereista lähti kova meteli. Kaikilla näytti olevan oikein hauskaa.

Retkemme ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikka oli yli 600 metrin korkeudessa sijaitseva pieni Pebracin kylä, josta serkut olivat jo ammoin hankkineet tukikohdan 1600-luvulla rakennetusta kivitalosta. Sen suojista he tekevät retkiä ympäröiville vuorille. Pieni joukkommekin sai patikoida läheiseen Langeacin kaupunkiinkin ja pääsi ihailemaan ikivanhaa tulivuorimaisemaa korkealla vuoren huipulla olevan kylän raitilta. Tien viereltä saattoi vielä syyskuussa pysähtyä syömään mustia karhunvadelmia. Ilma on niin kirkas ja puhdas, että korkealta kukkulalta voi nähdä tulivuorten huippujen välistä aina sadan kilometrin päässä olevaan Clermontiin saakka. Vuoristoon on merkitty suuret määrät mielenkiintoisia vaellusreittejä sekä jalankulkijoille, pyöräilijöille että kanooteille. Mutta kun talvi lopulta tulee näille vuorille, ei autolla pääse ilman lumiketjuja mihinkään. Pyryjen jälkeen näiden ylhäällä sijaitsevien pikkukylien on selvittävä ilman yhteyksiä päiväkausia.

Naapurikylässä on vanha Chanteugesin nunnaluostari, jonka suojissa järjestetään nykyisin konsertteja ja sen vieressä Langeacin pikkukaupunki Allier-joen rannalla. Toripäivänä myyjät ovat levittäytyneet kaikkialle torin ja kirkon ympärille oleville kaduille ja myynnissä on vihannesten ja kalan lisäksi kaikkea muutakin leluista huiveihin ja makkaroista hunajaan. Meillä oli retkieväät mukana ja niitä oli mukava nautiskella kaupungin laidalla Allier-joessa olevalla pienellä lehtevällä saarella, jossa kosken kohinaan hukkui pikkulintujen laulukonsertti. Mukana oli sherryllä kostutettua hunajamelonia, kylmää paistia, monenlaisia valkoisia juustoja, tomaatteja, retiisejä, harmaapintaista makkaraa, kaupungista ostettua tuoretta lämmintä patonkia, siideriä, olutta ja valkoviiniä. Jälkiruuaksi serkut tarjosivat omien kasvihuoneidensa viinirypäleitä, mansikoita ja omenia.

Näillä eväillä lastattuna jaksoimme lähteä katsomaan noin kymmenen kilometrin päässä olevaa Ranskan vallankumoussankarin markiisi Lafayetten kotilinnaa. Le château de Chavaniac-Lafayetten torneissa liehuu sekä Ranskan että Yhdysvaltain liput. Museota ylläpidetään dollareilla, sillä Lafayette oli mukana myös USA:n vapaustaistelussa. Linnan salit on kalustettu 1700-luvun asuun, mutta upea muotopuutarha on barokkityylinen leikattuine puineen ja pensaineen. Museon äänitetyssä opaskuulokkeessa voi valita kaikkia mahdollisia kieliä, paitsi suomea. Jostain syystä jopa viron ja kiinankin kieltä on tarjolla. Syksyllä on sesonki ohi, ja saimme katsella linnaa aivan omassa seurassamme.

Ja jos matkaa jatkaa Lafayetten linnasta luoteeseen (tie N102), tullaan Briouden idylliseen pikkukaupunkiin. Jo ennen kaupunkia kannattaa poiketa vasemmalle ja ajaa vanhan kivisen kaarisillan yli. Siltaa kutsutaan Paholaisen sillaksi, sillä sen rakentaminen oli epäonnen sävyttämää. Lopulta tehtiin kauppa paholaisen kanssa ja sen jälkeen silta on pysynyt koossa. Liekö diili nyt pettänyt, sillä silta näytti olevan isossa remontissa. Brioudessa kannattaa vierailla St Julianin basilikassa, jonka ikkunoiden modernit ja värikkäät lasimaalaukset on tehnyt korealainen nykytaitelija Kim Joong. Kirkon lattiaa peittävät hienot mosaiikit, jotka on tehty pyöreistä pikkukivistä. Tori kirkon edessä on katettu samanlaisin kivisin mosaiikkikoristein.

Vaikeiden maasto-olosuhteiden vuoksi vuoriston moottoritiet on rakennettu ylittämään rotkoja ja joskus kokonaisia laaksoja. Yksi komeimmista silloista on Millaun silta, joka on valmistunut äskettäin. Semmoinenhan piti käydä katsomassa, kun se hieman sovitellen matkan varrelle osui. Koska silta ei tietenkään näy sillalta, ajelimme sillan alle valokuvaamaan. Mutta eihän niin suuri rakennus mihinkään kuvaan mahdu. Parhaiten tätä valtavan korkeaa siltaa saattoi ihailla kilometrien päästä.

Massif Central -vuoristosta jatkoimme matkaa Bordeaux’n suuntaan. Halusimme nimittäin nähdä Dordognen maakunnassa ja Lot- sekä Vézère-jokien laaksoissa olevien kymmenien kivikaudella maalattujen luolien maisemat. Luolakuvia on tehty jo 35 000 eaa, mutta eniten on löydetty Madeleinen kulttuurin kaudelta peräisin olevia maalauksia ja niitä löytyy muualtakin kuin Ranskasta. Paleontologit uskovat, että Euroopan varhaiset luolamaalaukset liittyvät taikamenoihin, joilla pyrittiin takaamaan metsästyksen onnistuminen tiettyjen riittien avulla. Kyse voi olla myös toteemieläinten palvonnasta.

Dordogen laakson kuuluisin kohde on Lascaux’n luola, josta historian tunneilla puhutaan paljon, mutta Pyreneiden alueella on muitakin luolia suuret määrät. Näistä on kirjailija Jean Untinen-Auel kirjoittanut maailmanmainetta saaneessa kirjasarjassaan, joka kertoo Luolakarhun klaanin Aylasta noin ajalta 14 000 vuotta sitten. Klaani on neandertalin ihmisten yhteisö, mutta Ayla kuuluu nykyihmisten esivanhempiin, Cro Magnon-ihmisiin. Luolien suojatit –teoksessa Ayla tutustuu Lascaux’n luolaan ja viimeisin kirja Maalattujen luolien maa on rakennettu siten, että Ayla vierailee luolissa, joiden nykynimet ovat Comarque, Gabillou, Rouffignac, La Foret, Castelmerle, Combarelles, Gorge d’Enfer, Laugerie Haute, Cap Blanc, Lascaux, Cougnac, Pech Merle, Chauvet ja Font-de-Gaume. Tietenkin kirjailija on itse ensin käynyt niihin tutustumassa.

Koska olimme tulossa kaakon suunnasta, oli järkevintä ajaa ensiksi katsomaan Pech Merlen luolan seutuja. Sitä varten navigaattoriin syötettiin Saint Cirq-Lapopien nimi, sillä Pech Merle sijaitsee kaupungin pohjoispuolella Lot-joen takana noin viiden kilometrin päässä Cabreretsin kylässä. Tämän luolan asutus on peräisin 25 000 vuoden takaa. Luola löydettiin vuonna 1922. Sen erikoisuutena on täplähevonen, joka ilmeisesti on ollut oma lajinsa. Luolassa on kaksi tunnelia, 7 suurta salia ja se on pari kilometriä pitkä. Nimen molemmat osat merkitsevät kukkulaa. Pech on oksitaniaa ja merle vanha gallialainen sana.

Pieni idyllinen Sain Cirq-Lapopien kaupunki oli niin täynnä turisteja, että saimme varattua yösijan viiden kilometrin päästä kaupungin ulkopuolelta Bouziesin kylästä. Hotelli Les Falaises osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Ei pelkästään siksi, että sen sisäpihalla oli uima-allas, jonne joukkomme ensimmäisenä sukelsi, vaan siksi, että kapea Lot-joki virtasi aivan vieressä ja sen takana kohosivat alueelle tyypilliset jyrkät kalkkikivikalliot kohtisuoraan joesta. Näissä kallioissa on luolia ja syvänteitä, ja juuri tämän kylän kohdalla on kallioiden alla ollut kivikauden ihmisten asuinsijoja. Ilmeisesti hotellitkin oli rakennettu turistivirtojen tarpeisiin.

Mielenkiintoinen on myös itse Saint-Cirq-Lapopien kaupunki. Se on rakennettu Lotin rannalle 100 metriä korkean jyrkänteen laelle. Siellä korkeimmalle kohoavat tietenkin linna on kirkko. Parkkipaikkoja on vain kaupungin ulkopuolella, mutta matkat eivät ole pitkiä. Kaupungin kapeilla kujilla on turistipuoteja ja mukavan näköisiä ravintoloita, jotka täyttyivät turisteista, mutta illan pimetessä koko kaupunki hiljeni. Meille Lotin laakso tarjosi illalla valoshown, sillä raju ukonilma iski yllättäen ja monihaaraiset salamat halkoivat upeasti taivasta.

Aamulla ennen auringonnousua käväisin uima-altaasssa, sillä mukaani ei ollut tullut uimapukua ja pimeys peitti rikoksen. Ranskalaisen hillo- ja kakkuaamiaisen jälkeen suuntasimme kohti parin kilometrin päässä olevaa Pech Merlen luolaa. Sinne on hyvät tieopastukset, joten ei ole pakko lähteä kiipeämään pitkin vuoren rinnettä vaeltajille raivattua polkua pitkin, jonne ensimmäinen viitta kahvilan nurkalta osoittaa. Itse luola on loivassa lehtomaisessa rinteessä, mutta matkan varrella kohoaa kilometreittäin äkkijyrkkiä vuorenseinämiä jännittävine koloineen ja luolineen.

Lascaux’n luolan nähdäkseen pitää matkaa jatkaa pohjoista kohti. Navigaattoriin syötettiin Sarlatin kaupunki. On tärkeää omistaa joko opastaja tai kunnon kartta, sillä alkumatka on tehtävä pitkin pikkuteitä ja liikenneympyröitä on joka puolella vaivaksi asti. Matkan varrelle osuu pieni Goudonin kaupunki, joka mainitaan ”100 kauneinta ranskalaista paikkakuntaa” esittelevässä matkaoppaassa. Pysähdyimme Gourdoniin lounaalle, mutta kaupungin keskiaikainen keskus ja linna jäivät näkemättä. Ohi ajoimme myös paikkakunnalla sijaitsevan Cougnacin maalatun luolan, vaikka se olisi Aylan tarinaan liittynytkin. Cougnacin luola on ajalta 25 000–14 000 eaa. Se sisältää useita saleja, joissa on hahmoteltuja ihmishahmoja mutta myös peuroja ja muita eläimiä. Käymättä jäi myös Gourdonista hieman itään sijaitseva Merveilles’n luola, joka on Rocamadourin kaupungissa. Tämä turistien suosima kaupunki on rakennettu pitkin vuoren rinnettä siten, että rakennusten takaseinät ovat kiinni vuoressa. Itse luola on vain sadan metrin päässä turisti-infosta.

Sarlatin kaupunki on mainittu sadan kauniin paikan oppaassa ja kaupungin vanha keskus onkin hyvin viehättävä. Viehättävän hotellinkin löysimme kiipeämällä hotelleja mainostavalla kukkulalla aina vaan ylemmäksi. Huipulta löytyi mukava lehtevän puiston keskellä seisova hotelli nimeltä Bon Encontre. Ja taas oli tarjolla uima-allas virkistäytymistä varten. (Ota uimapuku mukaan vuoristomatkallekin!)

Edellisen ruokapaikan pöytäliinassa oli mainostettu Sarlatin naapurikylässä Souillacissa olevaa Musée de l’Automatea (Place de l’Abbaye). Kun Ranskassa pitää jonottaa iltakahdeksaan ruokaa saadakseen, oli aikaa käydä katsomassa tämäkin paikka ennen ravintoloiden avautumista. Museo osoittautui oivaksi kohteeksi lapsiperheille, sillä automaatit olivat mekaanisia nukkeja, joka osasivat touhuta kaikenlaista hauskaa musiikin säestyksellä. Ne eivät olleet leluja, sillä hahmot ovat lähes ihmisen kokoisia. Ne soittivat pianoa, lumosivat käärmeitä, tekivät akrobaattitemppuja ja heiluttelivat raajojaan. Vanhoihin asuihin fiinisti puetut mekaaniset nuket edustavat varmasti alansa huippua.

Sarlatista suosittelemme lämmöllä ruokapaikkaa Le Quatre Saisons (2, Cote de Toulouse). Tunnelmallinen ravintola sijaitsee vanhan kaupungin keskustassa. Alkuruokana oli ankanmaksaa, jonka päälle oli kehrätty sokeria hattaraksi. Sen jälkeen eteen tuotiin pieni musta pata, josta löytyi maukasta kalatahnaa. Kivialustalla tuotiin eteemme ankkapaistia, joka keikkui jännässä häkkyrässä. Yhtäkkiä tarjoilija tuikkasi häkkyrän alla olevat kuivat yrtit tuleen, ja niin paisti sai vielä yrteiltä ja savulta maistuvan lisäsilauksen. Ankan lisukkeena tarjottiin tryffelille maistuvaa perunapaistosta. Jälkiruoka-tiramisu tuli vanhassa lasisessa reksauspurkissa ja sen päälle oli aseteltu tuoreita mansikoita. Erikoista ja maukasta!

Sarlatista pohjoiseen jatkui luolien metsästys. Jean Untisen kirjan Aylan luolakierroksen Cabillou on hyvin pieni luola Bergeracista pohjoiseen. Siellä on vain muutamia maalauksia, eikä se ole avoinna. Yleisöllä ei ole pääsyä myöskään La Foret –luolaan, jossa on 9 kaiverrettua eläimen kuvaa. Luola on La Vézèren varrella lähellä Les Eyzies’n kylää. Pieniä luolia saman joen varrella ovat myös Gorge d’Enfer ja Cap Blanc.

Les Eyzies’n luola-alue

Mutta Sarlatista luoteeseen sijaitsevassa Les Eyzies’n kylässä ovat Bara Bahaun sekä L’abri Pataud’n pienet luolat sekä suuret Laugerie-Basse ja Laugerie Haute -luolat, jotka ajoittuvat vuosiin 24 000–14 000 eaa. Kylästä löytyy myös mielenkiintoinen Grand Roc –tippukiviluola.

Jean Untinen on sijoittanut kirjansa päähenkilöt asumaan Laugerie Hauten luolaan ja kutsuu sitä Zelandonien Yhdeksänneksi luolaksi. Asuinpaikka on vanha, sillä sieltä on löydetty suurriistan metsästäjiin liittyviä kivikautisia löytöjä ajalta 35 000-16 000 eaa. Asuinpaikalla on todettu 42 asuinjätteiden kerrostumaa.

Laugerie-Basse (noin 14 000–24 000 eaa) sijaitsee hieman pohjoiseen Les Eyziesän kylästä. Asuinsuoja on luonnon muovaama noin 100 metriä pitkä ja 60 korkea suoja, jossa on luonnonlähde ja astinkolot kukkulan laelle kiipeämistä varten. Luolan esihistoriallinen merkitys selvisi jo 1863, jolloin siellä alettiin tehdä kaivauksia. Taitamattomat tutkijat suorastaan räjäyttivät kalliota muinaisesineitä etsiessään. Vuonna 1912 Jean Maury aloitti systemaattiset tieteelliset kaivaukset. Hän myös löysi tien Grand Roc –tippukiviluolaan.

Ja kun lähdetään Les Eyzies’n kylästä ajamaan pohjoista kohti Montignacia, tulee kahden kilometrin päässä vastaan Aylan Naisten luolaksi nimetty Les Combarelles. Sen jäänteet ajoittuvat aikaan 12 000 eea. Luolan seiniin on kuvattu hevosia, kauriita, mammutteja ja joitain ihmishahmoja lähes 600 kpl. Luolan maalaukset löydettiin vasta 1901, vaikka sitä oli pidetty tallina jo vuosisatoja.

Suunnilleen puolivälissä Les Eyzies’n kylästä kohti Montignacia, jossa Lascaux sijaitsee, on Sergeac-nimisessä kylässä Castelmerlen suuri luolasto, jossa on yhdeksän asuinpaikkaa jyrkkien kallioiden alla La Vézère-joen varrella,

Samoissa maisemissa tulee pian vastaan kyltti Font de Gaumen luolaan. Sen olemassaolo tiedettiin jo vanhastaan, mutta sen esihistoriallinen merkitys ymmärrettiin vasta vuonna 1901. Tätä luolaa asuttiin 17 000 eaa. Luolassa on kuvattuna yli 200 biisonia, hevosta, kaurista ja muuta eläintä ja erilaisia kuvioita, mutta vain 30 eläintä nähdään kierroksen aikana. Päävärit ovat musta, punainen ja ruskea ja kivien pullistumia käytetään elävöittämään eläinhahmoja.

Rouffignac St-Cernin de Reilhac on Lauzcaux’ sta suoraan länteen parin kymmenen kilometrin päässä. Tämä oli Aylan tarinan mammuttiluola. Sen koristeena on sata mammutin kuvaa, ajalta noin 13 000 eea. Luola on 8 km pitkä, nykyisin siellä voi tutustua maalauksiin noin kahden kilometrin matkalla pienen sähköjunan kyydissä.

Alueella on kymmenittäin muitakin luolia, kuten Roc de Cazelle, La Grotte de Bernifa, Le Conquil, Grotte de la Mouthe ja monia muita, jotka eivät osuneet matkareitillemme tai jotka eivät olleet auki yleisölle. Myös suuri Chauvet’n luola, joka on lähempänä Nimesin kaupunkia, ei osunut tällä kertaa matkamme varrelle. Se löydettiin vasta 1994, mutta sieltä on kaivettu ns. Pont-d’Arcin Venus, naishahmo, jalustalle nostettu karhun pääkallo, jonka radiohiiliajoitus vie sen 34 000 vuoden päähän menneisyyteen.

Varsinainen pääkohteemme oli kuuluisa Lascaux’n luola Montignacin kylässä. Luola löydettiin vahingossa vuonna 1940, kun pari poikaa jäljitti kadonnutta koiraansa. Luola on lehtometsässä loivassa lehtipuita kasvavassa rinteessä, kuten Pech Merlekin. Korkeita kallioseinämiä ei ole lähimaillakaan. Luolan maalaukset ovat peräsin ajalta 15 000 eaa.

Valitettavasti 100 000 turistin vuosittainen virta luolaan alkoi pian tuhota maalauksia ja luola suljettiin 1963. Tavallisille kävijöille avattiin 200 metrin päähän täydellinen kopio, jossa maalaukset tulevat yhtä hyvin esille kuin alkuperäisessäkin. Kopiossa on vain kolme salia, mutta niiden esittelemät maalaukset ovat luolan upeimmat. Lascaux’n maalaukset esittävät lähinnä eläimiä, kaikkiaan 1500 piirroksen voimin. Hevosia, härkiä, biisoneita, kauriita ja erilaisia eläinryhmiä on kallioiden seinät täynnä. Joukossa on myös yksi makaava mieshahmo. Sitä on arveltu shamaaniksi, joka on langennut loveen ja vieressä kepin nenässä istuva lintu olisi riittiin osallistuva henki. Kuva voi tietenkin esittää vaikka nukkuvaa tai kuollutta, sillä varmaa tietoa kuvien tarkoituksesta ei ole. Joillakin eläinhahmoilla on kaksi päätä ja kuvia on pidetty varhaisina animaatioina, sillä soihdun lepattavan liekin valossa pään eri asennot tulevat esiin eri aikaan.

Jos haluaa perehtyä tähän tai muihin luoliin kotoa käsin, se käy helposti lataamalla netistä eri luolien virtuaalivideot. Niiden avulla voimakkaat eläinhahmot tulevat selkeästi esille, mutta kylmän, ahtaan ja pimeän luolan tunnelmaa ne eivät tietenkään pysty toistamaan.

Näissä luolia esittelevissä kylissä pyritään ottamaan turistivirrasta kaikki irti, vaikka moneen luolaan otetaan päivittäin vain rajattu määrä vieraita. Lascaux’n luolaan vievän tien varrella näimme valtavan rakennustyömaan kaivinkoneineen. Kylteissä puhuttiin jotakin Lascaux’sta. Ehkä turisteille on tekeillä uusi museo tai lisää kopioituja elämyksiä tarjoava kohde, vaikka vieressä on jo Le Thot –niminen kivikauden elämää esittelevä suuri museoalue. Mutta jos haluaa nähdä näitä maalattuja luolia, suosittelen useamman päivän vierailua seudulle ja jos mahdollista jotakin turistitoimistoa. He näet hankkivat etukäteen liput kohteisiin, joihin ei jonottamallakaan saa pääsylippua.

Me jätimme Montignacin ajaaksemme pohjoiseen, jossa 30 km päässä seisoo komea Hautefortin linna. Sen kuuluisin isäntä oli Ludvig XIII:n ja hänen puolisonsa Anna Itävältalaisen hovissa palvellut markiisi Jacques-Francois de Hautefort (1610–1680). Tämä museo esittelee kauniin barokkipuutarhan ja upeasti ajan henkeen sisustetun linnan saleineen ja kamareineen.

Jos matkalaisella on aikaa, suosittelisin poikkeamaan myös Périgueuxin kaupungissa ja sen pohjoispuolella sijaitsemassa Brantomen kylässä, jossa on kaunis vanha luostari. Kaunis on myös sen pohjoispuolella sijaitseva Nontronin pikkukaupunki. Meillä oli kiire, joten porhalsimme näiden nähtävyyksien ohi kohti Limogesin kaupunkia sukuloimaan. Yösijan saimme kaupungin keskuspuiston laidalta vanhasta kunnianarvoisasta ja vanhuuttaan narisevasta kaupunginhotellista.

Aamulla alkoi pitkä ajo takaisin Lyoniin pitkin moottoriteitä, joiden tienvarsikyltit mainostavat käymisen arvoisia linnoja ja puutarhoja. Vaan kun aika loppuu, oli tyydyttävä vain auton ikkunasta ihailemaan ikivanhaa Clermontin kaupunkia. Se on kuuluisa siellä vuonna 1095 pidetystä kirkolliskokouksesta, jossa paavi Urbanus II kehotti kristittyjä lähtemään ristiretkelle muslimeja vastaan. Kirkko, jonka edessä olevalla aukiolla paavi Urbanus II piti puheensa, on rakennettu uudelleen neljä kertaa. Ensimmäinen kirkko rakennettiin 400-luvulla, ja sen kauneudesta puhuttiin kaikkialla Ranskassa. Frankkien kuningas Pipin Pieni valloittaessaan Clermontin tuli tuhonneeksi kirkon, mutta hän rakennutti kohta uuden. Huhut sen rikkauksista levisivät ja 800-luvun loppupuolella viikingit ryöstivät kaupungin ja polttivat kirkon. Sotaisina aikoina uusi kirkko rakennettiin linnamaiseksi ja juuri siellä Urbanus saarnasi sotaan lähtöä. 150 vuotta myöhemmin Clermontin piispa päätti rakennuttaa tuomiokirkon uudelleen goottilaiseen tyyliin ja se valmistui vasta 1474. Vuonna 1789 kirkon sisäosat tuhoutuivat Ranskan vallankumouksen yhteydessä, ja myöhemminkin kirkko koki kovia kunnes sai nykyisen hahmonsa 1884. Kaupunkikuvassa kirkko erottuu jo kaukaa.

Paluu Lyoniin tuotti yllätyksen, sillä kaupungissa oli jokin suuri mielenosoitus ja lisäksi teknologiamessut ja kaikki hotellit olivat kuulemma täynnä Grenoblea myöten. Me kysyimme yösijaa sieltä ja täältä, eikä missään tuntunut tärppäävän. Lopulta löytyi hotelli, jossa oli jäljellä yksi perhehuone. Se ei ollut kelvannut kellekään, sillä kaksoisvuoteen lisäksi siinä oli kolmen lapsen kerrossänky. Mutta yö autossa ei oikein vaihtoehtona kiinnostanut ja kiitollisena otimme huoneen. Illalla ehdimme mainiosti vielä tutkimaan Lyonin vanhan kaupungin renessanssiportaikkoja ja -taloja. Ruokapaikaksi valitsimme Bouchon Lyonnaise -ravintolan, joka anti oli oikein nautittavaa. Ankanmaksaa, kokonaisia vartaissa kypsennettyjä kanoja, grillattua lohta ja paahtovanukasta kynttilän valossa. Hienoa.

Neljän hengen yöpyminen sujui ahtaudesta huolimatta kitkatta. Aamulla saimme sitten tutustua Lyonin aamuruuhkaan ja vaikka junan lähtöön oli runsaasti aikaa, pinnaa kiristi ensin huoltoaseman löytäminen, hidas moottoritie ja myös vuokra-auton palautuspaikan epäselvä osoite. Kysymällä neuvoa paikallisilta saimme auton lopulta Avisin parkkipaikalle ja ehdimme mukavasti luotijunan kyytiin.

Juna porhalsi parhaimmillaan 310 kilometriä tunnissa. Sen varmensi vaunun ikkunalle viritetty navigaattori. Vauhti vaihteli suuresti, mutta pysytteli kuitenkin kahden ja kolmensadan välillä. Kaukaisempia maisemia pystyi siinä vauhdissa vallan mainiosti ihailemaan, mutta radan pientareet muuttuivat siinä vauhdissa pelkäksi vihreäksi nauhaksi. Olimme tulostaneet lippumme kotona suoraan netistä ja konnarilla näytti olevan jokin lukulaite, jolla monisteen koodi luettiin. Mitään monimutkaisia lipun leimauttamisia ei tarvitse enää miettiä.

Meillä oli ennestään huonoja kokemuksia taipaleelle hiipuvista junista ja siksi olimme tilanneet hotellihuoneet valmiiksi Pariisin lentokentän vierestä. Koska Finnairin kyyti kotiin lähti vasta seuraavana aamuna, päätimme lähteä vielä Pariisia tutkimaan. Pikametrolla pääsee lentokentältä suoraan Notre Damen kirkon aukiolle. Ongelmana oli vain lippuautomaatti, joka työnsi meille ensin vallan kelpaamattomat (mutta halvat) liput. Vasta aseman toimiston tädiltä saimme ostettua kurantit (kalliit) liput. Pariisin kadut tuntuivat leveämmiltä kuin muistinkaan ja meno kaupungin keskustassa oli sangen vilkasta. Kaupat olivat auki myöhään, ja niin lastenlapsille ostettiin tuliaisiksi pariisilaismuotia. Mutta yöpuulle oli jouduttava ajoissa, sillä lentokentän menot vaativat nykyisin paljon aikaa. Metrotunnelin automaatti onneksi antoi vain yhdenlaisia lippuja, ja kunhan asemalla valitsi oikeaan paikkaan menevän junan, oli loppumatka nopea. Lentokenttäpalveluihin kuuluu ilmainen syöttöliikennebussi, joka kiertää lähiseudun hotellit kolmesti tunnissa. Omalle orrelle pääsi niin kätevästi, ettei hotellia kaupungin keskustasta tarvinnut lainkaan haikailla.