Sipulikeitto
8 sipulia
1- 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 oksaa tuoretta timjamia
1 rkl voita
2 rkl öljyä
3 dl kuivaa valkoviiniä
1,2 l kasvis- kana- tai lihalientä
mustapippuria
(suolaa)
Lisäksi:
paahdettua vaaleaa leipää
juustoraastetta
- Kuori, puolita ja leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi.
- Kuullota sipulit, valkosipuli ja timjami öljy-voi -seoksessa paksupohjaisessa kattilassa.
- Lisää valkoviini, liemi ja mustapippuri.
- Hauduta hiljaisella tulella noin 30 minuuttia, kunnes sipuli on kypsää.
- Ripottele paahdetun leipäviipaleen päälle juustoraastetta ja kuorruta nopeasti kuumassa uunissa tai grillissä.
- Leikkaa leipä kolmioiksi ja nosta juuri ennen tarjoilua keiton päälle tai tarjoa erikseen.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Sipulinen vorschmack
4 – 5 suurta sipulia
3 – 4 valkosipulinkynttä
500 g jauhelihaa
1 rasia (noin 120 g) anjovista
1 tlk (70 g) tomaattisosetta
muutama kierros valkopippuria myllystä
2 dl ruokakermaa
- Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet.
- Ruskista jauheliha kevyesti padassa. Sekoita joukkoon sipulit ja anna niiden kuullottua muutama minuutti koko ajan sekoittaen.
- Leikkaa anjovikset saksilla suoraan rasiassa pienemmiksi paloiksi ja kaada anjovikset liemineen muiden aineiden joukkoon pataan.
- Lisää tomaattisose sekä valkopippuria ja sekoita hyvin.
- Kaada seos voideltuun vuokaan ja lisää kerma.
- Kypsennä ruokaa 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 45 – 55 minuuttia. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Sipulikiemurat
50 g hiivaa
6 dl haaleaa vettä
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
9 dl grahamjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
Täytteeseen:
1 kg sipulia
0,75 dl öljyä
1 rkl timjamia
1 rkl meiramia
ripaus suolaa
100 g emmentalraastetta
Voiteluun:
1 muna
- Valmista ensin täyte. Leikkaa sipulit kuutioiksi ja kuullota ne öljyssä pehmeiksi. Mausta ja jäähdytä.
- Murenna hiiva haaleaan veteen ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää suola ja osa jauhoista. Lisää öljy ja loput jauhoista. Vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa hyvin käsistä ja kulhosta. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
- Jaa kohonnut taikina 4 osaan ja kauli kustakin 25×30 cm:n levy. Voitele munalla levyjen reunat, levitä sipuliseos taikinalevylle ja ripottele raastettu juusto päälle. Kääri levyt rullalle ja paina liitokset tiiviiksi. Leikkaa joka tangosta 10 samankokoista viipaletta. Nosta pellille leivinpaperin päälle ja voitele. Paista 225-asteisessa uunissa kullanruskeiksi, noin 20 minuuttia.
Huom. Tuoreyrttejä voit käyttää kolminkertaiesti verrattuna em. kuivien timjamin ja meiramin määriin.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry