Tuure Kilpeläinen ja Paleface Somerolle heinäkuussa

0
Tuure Kilpeläinen
Tuure Kilpeläinen

Maamme suositumpiin pop-yhtyeisiin lukeutuva Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani saapuu konsertoimaan Esakallion tanssilavalle 1. heinäkuuta. Samana iltana Someron lavalle nousee myös yksi räp-musiikkimme ykkösnimistä Paleface. Jo aiemmin on julkaistu Apulannan esiintyminen Esakalliolla 29. heinäkuuta, joten Somero nouseekin yhdeksi Suomirockin kesäisistä päänäyttämöistä.

Perinteiset Suomirock-illat tuovat Esakalliolle artistikaartin, josta osa on tehnyt kymmenien vuosien uran ja osa on noussut muutamassa vuodessa koko kansan mittavaan suosioon.

Aiemmin julkistettua Apulantaa lämmittelee vahvasti Somerotaustainen Tiisu-yhtye. Tiisun laulaja Henrik ”Henkka” Illikainen muutti aikanaan Somerolta Helsinkiin ajatuksenaan perustaa uusi suomirock-yhtye. Tarvittavat soittajat löytyivät Sibeliuslukiosta. Tiisu on ollut kasassa puolitoista vuotta.

Paleface
Paleface