


Someron Kamerakerhon Vuosikilpailun voitti tänä vuonna Erkki Tuominen valokuvallaan Kukkanen.
Ensimmäistä kertaa kymmenen kärkeen sijoittuneet kuvat annettiin Kamerakerhon julkaisemien tulosten jälkeen Somero-lehden välityksellä yleisöäänestykseen.
Lehden verkkosivuilla näyttökertoja oli yli 400, ääniä annettiin yhteensä 119.
Sen lisäksi äänestää sai tekstiviestein ja postitse. Yhteensä ääniä annettiin 147 kappaletta.
Äänestyksen selkeä voittaja oli Manu Kärjen ottama Elämän kevät. Kamerakerhon Vuosikilpailussa kuva sijoittui toiseksi.
Kakkoseksi äänestettiin Arto Niemisen Vaara, joka Kamerakerhon kilpailussa oli kolmas.
Yleisöäänestyksen kolmanneksi paras kuva oli Irma Yleniuksen Räntää, joka Kamerakerhon kilpailussa sijoittui kuudenneksi.
Äänestäneiden kesken arvottiin kaksi Heikki Paakkasen uusinta kirjaa Juhlaa ja arkea. Ne voittivat Merja Vuorinen ja Tuula Lindström.