Lehdessä on tänään iloisia uutisia. Somerolaiset laulajalupaukset Tiina Sulander ja Rainer Lindeman voittivat kehitysvammaisten laulukilpailun Salossa. Voiton myötä heitä kysyttiin esiintymään Tavikset Stadikalla -tapahtumaan Helsingin Olympiastadionille.
Hienoa!
Jos pyytäisimme niitä somerolaisia nostamaan kätensä ylös, jotka ovat esiintyneet stadionilla, ei taitaisi montakaan lapasta nousta. Eli hieno saavutus laulajilta.
Viime viikolla Tiisun uusin sinkku oli viikon himotuin biisi YleX:n soittolistalla. Ja edellisellä viikolla sijalla kaksi vain hitusen Robinin perässä.
Mahtavaa!
Somerolainen nuori musiikintekijä saa tunnustusta ja menestystä. Ollaan ylpeitä kaupunkimme kasvatista.
Viime viikolla saimme uutisoida siitäkin, että somerolähtöinen jääkiekkoilija Otto Nieminen avasi lyhyen ajan sisällä maalitilinsä sekä miesten jääkiekkoliigassa että alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.
Harvinaista herkkua!
Ei tällaisia uutisia saa usein pienessä kaupungissamme kirjoittaa.
Nämä nuoret, lahjakkaat onnistujat ovat hienoa pr:ää kaupungillemme. Heitä kannattaa kannustaa ja heidän onnistumisistaan nauttia täysin rinnoin.