Parhaillaan vietetään allergiaviikkoa, joka muistuttaa allergioiden hoidosta ja herkkien huomioimisesta. Allergia- ja astmaliiton kampanja korostaa allergisen nuhan hoitoa.
Väestöstämme jopa 30 prosenttia sairastaa allergista nuhaa. Allergia- ja astmaliitto painottaa, että usein vähätelty allerginen nuha ei ole pikkuvaiva, vaan se tekee arjen raskaammaksi. Nuhanenä nukkuu huonosti, samoin hänen läheisensä.
Allerginen nuha huonontaa unenlaatua, mikä vaikuttaa päivittäiseen jaksamiseen. Nuhan aiheuttama kuorsaus häiritsee myös vieruskaverin unta. Jos lapsi nukkuu huonosti, vanhemmatkin valvovat. Myös liikunta muuttuu raskaaksi, kun hengittäminen vaikeutuu. Lisäksi nuha heikentää haju- ja makuaisteja.
Allergiseen nuhaan voi liittyä aivastelua, nenän ja korvien kutinaa sekä silmien punotusta. Nuhan aiheuttajia on monia, esimerkiksi siitepöly, eläinhilse tai huono sisäilma.
Yliherkkyys on vuosien saatossa tullut tunnistetummaksi ja hyväksytymmäksi kuin aiemmin. Allergista ja herkkyyksiä ei pidä ylenkatsoa, vaikka oireet tai niiden aiheuttajat tuntuisivat oudoilta.
Tuoksuttomien tuotteiden valinta on helppoa huomaavaisuutta, jolla auttaa monia astmaatikkoja ja tuoksuyliherkkiä. Jos tarjoaa illallista, kannattaa kysyä ruoka-allergioista jo etukäteen.
Huomaavaisuus on molemminpuolista. Allergia- ja astmaliitto kehottaa allergisia myös kertomaan itse etukäteen oireiden aiheuttajista. Esimerkiksi ruoka-allergiasta on epäkorrektia kertoa vasta siinä vaiheessa, kun istutaan illallispöytään.