Someron lukion jo eläkkeellä oleva historianlehtori Leeni Tiirakari matkustelee mielellään Euroopan asutuilla seuduilla. Leeni aukaisee Somero-lehdessä matka-arkkunsa ja kertoo, mitä  on matkoillaan nähnyt.

Linnareissulla Ruotsissa

Ruotsissa riittää linnoja ja kartanoita aivan toiseen malliin kuin Suomessa. Pelkästään linnoja on kolmatta sataa. Lisäksi tulevat herraskartanot, ruukinkartanot ja hienot pappilat, joihin matkan varrella törmää joka pitäjässä. Moni linna on avattu turisteille tai sitten ne ovat muuttuneet julkisiksi tiloiksi, kouluiksi tai hotelleiksi. Ruotsin kunnilla on erinomaiset turisti-infot, joista saa hyvät ja tarkat ajo-ohjeet sekä esitteet. Navigaattori ja googlemap, johon on syötetty linnojen bongaamista varten slott-haku, on hyvä apuväline.

Teimme kesäisen autoretken pelkän turistikartan avulla aloittamalla Kapellskäristä ja ajamalla Mälarenin järven ympäri etelän kautta. Ensimmäinen kohde oli Sigtuna, mutta tien varrella on jo Rimbossa Norrtäljen länsipuolella kaksikin komeaa linnaa, jotka voi käydä tarkastamassa ikään kuin lämmittelyksi.

Ensimmäiseksi voi poiketa Syningen-järven rannalle katsomaan Ekebyholmin linnaa tie numero 77 pohjoispuolelle. Tämän barokkilinnan rakennutti aikoinaan Bengt Bengtsson Oxenstierna 1600-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla se kuului valtaneuvos Arvid Hornille ja hänen suvulleen, kunnes 1932 sen osti adventistiseurakunta. Linnaan perustettiin sisäoppilaitos.

Samassa pitäjässä tien 77 varrella on Johannesbergin linna lähellä Gottröran kirkkoa. Linna seisoo kalliolla, joka on ollut saari vielä 1000-luvulla. Aikoinaan alueen omisti mies nimeltä Gutti, jonka mukaan kylä on saanut nimensä Gottröra. Linnan tunnetuin omistaja oli kenraali Adam Ludwig Lewenhaupt, joka kuoli Suuren Pohjansodan aikana vankeudessa Venäjällä. Hänen jälkeensä omistajia ovat olleet aatelissuvut kuten Banér, Gyllenstierna, Horn, af Åminne ja Lagergren. 1800-luvun lopulla, tukkukauppias Grönvallin aikaan, linna paloi, mutta Conti-suku korjasi päärakennuksen. 1930-luvulla linna siirtyi Berge-suvulle, joka edelleen omistaa maat linnan ympäristössä. Linna oli sodan aikana vuokralla norjalaisilla, jotka kouluttivat täällä kaikessa hiljaisuudessa poliiseja taistelemaan saksalaisia vastaan. Sodan jälkeen linnasta tuli hoitokoti ja 1960-luvulla se korjattiin hotelliksi.

Johannesbergistä Sigtunaan ajetaan Arlandan lentokentän suuntaan, josta poiketaan E4-tien yli Märstan kohdalla länteen. Tässä voi hieman reitiltä poiketen nähdä useammankin pikkulinnan. E4:n varrella etelässä on Stora Väsbyn linna, joka jäi pahasti rautatien ja E4-tien väliin aikana, jolloin taloudelliset arvot menivät kulttuuriarvojen ohi. Tämä rokokoolinna on Geerin suvun omistama, eikä se ole avoin yleisölle.

Viisi kilometriä Märstasta etelään on Fysingen-järven rannalla Skånelaholmin linna. Tämä ruusunpunainen linna mainitaan Maunu Ladonlukon omistamaksi vuonna 1276. Linnarakennus on peräisin 1600-luvulta. Linna on auki yleisölle ja esittelee huonekaluja, taidetta sekä kirjastoa. Esineistöä on linnan viimeisiltä omistajilta. Puisto on englantilaistyylinen.

Skånelaholmin korkeudella, mutta E4:n lännenpuolella on kuninkaallinen Rosersbergin linna. Vuodesta 1762 Rosersbergissä asui Kaarle-herttua, sittemmin Kaarle XIII. Hän muutti tämän barokkilinnan kuninkaalliseksi huvilinnaksi. Kaarle XIV Juhana Bernadotte ja ranskalaissyntyinen kuningatar Desiree viettivät täällä mielellään aikaansa. Porvarissyntyinen kunigatar ei viihtynyt Ruotsin synkässä hovissa ja hän asuikin mielellään maalla. Hovin etikettiä paetakseen hän asui pitkiä aikoja myös kotimaassaan Ranskassa.

Rosersbergistä muutama kilometrin päässä Sigtunaan vievän tien varrella on upea Steningen linna. Sen ensimmäinen tunnettu omistaja oli rouva Katarina vuonna 1299. Linna kuului sittemmin Oxenstierna-suvulle. Kreivi Karl Gyllenstierna rakennutti nykyisen rakennuksen 1694-1698. Sen suunnitteli Tessin nuorempi. Vuonna 1736 kreivi Hans von Fersen osti linnan. Linnan suuruudenaikaa oli hänen poikansa kausi. Kreivi Carl von Fersen ja rouva Lotta Sparre kuuluivat ylimpään aatelistoon. Kustaa III vieraili silloin usein linnassa. Seuraavat omistajat olivat Axel von Fersen vanhempi ja nuorempi. Nykyisin linnassa toimii kulttuurikeskus ja ravintola.

Steningestä on vain muutama kilometri Sigtunan keskustaan. Tämä viehättävä pikkukaupunki on Ruotsin vanhin kaupunki. Eerik Voittoisa peusti Sigtunan 970-luvulla. Muistoja vanhoilta ajoilta ovat Pyhän Pietarin piispankirkon ja Pyhän Olavin kirkon rauniot 1100-luvulta sekä vuonna 1237 perustetun dominikaaniluostarin Pyhän Marian kirkko. Sveanmaan ensimmäinen piispanistuin oli Sigtunassa noin vuosina 1060–1130. Myöhemmin se siirrettiin Uppsalaan. 1300-luvun alussa kirjoitettu Eerikinkronikka kertoo Sigtunaa kohdanneesta hävityksestä, jonka tekijät tulivat idästä, mutta olivatko he karjalaisia vai virolaisia, ei ole varmaa.

”He [karjalaiset, saarenmaalaiset?] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi.”

Sigtunasta pohjoiseen pitkän Håbon niemimaan itälaidalla on komea Skoklosterin linna, joka on aivan pakko käydä katsomassa. Matkan varrella voi vilkaista Venngarnin linnaa, joka on nyt hotelli. Linna oli Kustaa Vaasan aikana kruununkartano, mutta annettiin 1653 Magnus de la Gardielle. Hän rakensi barokkilinnan, joka hänen kuoltuaan siirtyi valtiolle ja hallintokäyttöön. Linna sijaitsee pari kilometriä Sigtunasta pohjoiseen.

Skoklosterin linna oli Ruotsin suurin yksityinen linna ja nyt se on yksi maailman tärkeimmistä barokkimuseoista. Linnan rakennutti vuosina 1654–1668 Carl Gustaf Wrangel. Nelikerroksinen rakennus on tehty tiilestä ja siinä on 77 huonetta. Linnan suunnittelusta vastasi saksalainen arkkitehti Caspar Vogel. Carl Gustaf Wrangel kuoli vuonna 1676, jolloin linna ei ollut vielä kokonaan valmis. Rannalle suunniteltu rakennus ja barokkipuutarhat jäivät toteuttamatta. Wrangelin kuoleman jälkeen linnan peri hänen tyttärensä Margareta Juliana, joka oli naimisissa Nils Brahen kanssa. Nils Brahen kuoleman jälkeen 1699 hänen leskensä perusti sääntöperintötilan. Skokloster oli sen jälkeen Brahe-suvun omistuksessa, kunnes suvun viimeinen edustaja kuoli vuonna 1930 ja linna siirtyi perintönä von Essenin perheelle. Von Essenit olivat viimeiset yksityiset linnan omistajat. Kun Ruotsin valtio otti linnan haltuunsa 1967, aloitettiin laaja restaurointityö ja linna on nykyään toimiva museo. Linnassa on taidetta, tekstiilejä, taide-käsitöitä, kirjoja sekä keramiikkaa ajalta 1550–1850. Linnan juhlasali, josta piti tulla yksi Pohjois-Euroopan suurimmista, ei valmistunut koskaan, vaan se on säilynyt siinä asussa, mihin työntekijät sen jättivät kesällä 1676. Työkalut ja rakennustelineet ovat yhä paikoillaan. Barokin vääristyneet muodot ovat esillä niin rehevinä linnan ruoka- ja juhlasaleissa, että saattavat aiheuttaa herkkähipiäisille painajaisia.

Skoklosterista etelään kohti Enköpingiä ajettaessa ohitetaan hieno Ekolsundin linna, joka on aivan tien vieressä. Nykyisin se on sydäntautien ehkäisyyn erikoistunut tutkimus- ja hoitolaitos. Linna on peräisin 1300-luvulta. Se on kuulunut aikoinaan Kustaa Vaasalle. 1600-luvulla, jolloin päärakennus rakennettiin, se oli Tott-suvun omaisuutta. Reduktion jälkeen linnan sai kruununprinssi Fredrik ja sitten Kustaa III. Hän myi linnan George Setonille, jonka suvun hallussa linna oli vuoteen 1912. Vilhelm Bryde restauroi linnan 1928–30. Linnan siipirakennukset ja puolipyöreä piha tekevät komean vaikutuksen. Linnan 30 hehtaarin puistossa on puuharvinaisuuksia. Linnassa on myös majoitustoimintaa, joten sinne voi poiketa.

Enköpingin eteläpuolelta löytyy Hagan linna. Se toimii nykyisin hotellina. Linna oli alkujaan keskiaikainen varustus järven rannalla, mutta Gustaf Persson Natt och Dag -suvusta halusi tilalle oikean linnan. Sen suunnitteli Nicodemus Tessin ja se valmistui 1670. Haga oli yksityisomistuksessa aina vuoteen 1924, jonka jälkeen omistajat ja käyttötarkoitus vaihtelivat. Linna oli sairaalana ja lopulta autiona vuoteen 1984, jolloin sen restaurointi konferenssikeskukseksi alkoi.

Jos on aikaa, Hagasta kannattaa suunnata lounaaseen muutaman kilometrin päähän Engsjön linnaan, joka on nyt museoitu. Kuningas Knut Erikinpoika myi Engseun tilan Julitan luostarille. Seuraavaksi siitä tuli Risebergan luostarin omaisuutta vuoteen 1272, jolloin se myytiin Gregers Birgersson Sparrelle, Birger Jaarlin pojalle. Sparren omaisuutta linna oli vuoteen1710, jolloin Carl ja Christina Piper ostivat sen. Nykyisen linnan perusti Bengt Fadersson Sparre 1480-luvulla. Se rakennettiin kivestä vahvaksi linnoitukseksi valleineen. Barokkityylinen asuinrakennus siitä tuli 1630-luvulla. Silloin se sai neliömäisen muotonsa, mutta osia keskiaikaisesta linnasta on säilytetty. Carl Fredrik Piper teetti korjauksia, mutta se jäi nelikerroksiseksi barokkilinnaksi, viisi ikkunaa joka sivulla joka kerroksessa. Katolla säilytettiin torni. Museossa on esillä suuri taulukokoelma, hienot ulkorakennukset ja puisto. Lapsia varten on oma linnan leikkihuone.

Engsjö sijaitsee tie numero 55 läntisellä puolella suurella saarella, joten sieltä ei pääse eteenpäin. Siksi on palattava tielle 55, joka johtaa suoraan Mälarenin yli Strängnäsiin. Jos haluaa nähdä Tynnelsön linnan, on ajettava Srtängnäsistä hieman itään Stallarholmenin sillan yli Selaön saarelle. Seuraamalla läntistä Överselövägeniä noin 5 kilometriä pohjoiseen päästään saaren rantaan, josta Tynnelsön linna jo näkyy. Sitä täytyy kuitenkin tyytyä ihailemaan kapean salmen yli, sillä missään ei ole ilmoitustaulua, jossa mainittaisiin aukioloajoista tai veneestä, jolla saarelle pääsisi. Jos sinne kuitenkin onnistuu itsensä järjestämään, tämä ruusunpunainen linna osoittautuu vierailun arvoiseksi.

Tynnelsön tornimainen linna on rakennettu punatiilestä ja siinä on viisi kerrosta. Tynnelsö on peräisin 1300-luvulta, mutta vasta 1400-luvulla Strängnäsin piispa Kort Rogge ryhtyi rakentamaan komeampaa päärakennusta. Vuosina 1584–1619 kunnostettiin keskiaikainen rakennus kokonaan ja se sai kolme tornimaista uloketta. Tältä ajalta on edelleen joitain ovia ja kasettikattoja. Nykyisen ilmeensä linna sai 1820-luvulla, jolloin katolle lisättiin lanterni. Vuonna 1940 linna lahjoitettiin kuninkaalliselle tiedeseuralle.

Kun Selaön saaren tulosillalta kääntyy oikealle Ytterselövägenille, päätyy lopulta samalla saarella olevaan Mälsåkerin linnaan. Sinne on selkeä opastus.

Mälsåker on on peräisin keskiajalta, mutta silloin se oli vain pieni varustus. Vuonna 1523 aatelismies Nils Matsson Kagg osti linnan. Hänen jälkeensä linnan sai Juhana III:n hovimarsalkka Hans Åkesson Soop, joka alkoi rakentaa paikalle kaksikerroksista kivilinnaa. 1624 syntyi hänen pojanpoikansa Gustaf Soop, josta tuli aikansa rikkain mies. Gustaf uudisti vanhan kivilinnan karoliiniseksi maalaislinnaksi, jossa oli jokaisessa kulmassa korkeat siipirakennelmat ja suuri juhlasali kolmannessa kerroksessa. Arkkitehtinä oli Nicodemus Tessin vanhempi. Linna valmistui 1679 samana vuonna kuin Gustaf Soop kuoli. Linnan peri hänen tyttärensä Anna Maria Soop, joka meni ensin naimisiin kreivi Axel Wachtmeisterin kanssa ja tämän kuoltua Carl Gyllenstiernan kanssa. Linna siirtyi tyttärelle Eleonora Margareta Wachtmeisterille, jonka aviopuoliso oli kreivi Hans von Fersen. Heidän poikansa Axel von Fersen omisti Mälsåkerin 58 vuotta ja hänen aikanaan linna sai rokokoosilauksen. Hänen hyvä ystävänsä Kustaa III valitsi hänet Ruotsin Akatemian ensimmäiseksi jäseneksi 1786. Hänen pojallaan Axel nuoremmalla oli mielenkiintoinen elämä. Hänen huhutaan olleen Ranskan kuningatar Marie Antoinette rakastaja. Ainakin hän pontevasti yritti pelastaa kuningasperheen, mutta huonolla menestyksellä. Hänet itsensäkin murhattiin Tukholmassa.

Mälsåker joutui pois Fersenin suvulta 1867. Fredrik Åkerman osti sen, mutta linna vaihtoi usein omistajaa, kunnes 1900-luvulla se jäi autioksi. 1943 linnan osti Norjan pakolaishallitus, joka koulutti siellä sotilaita. 1945 syttyi tulipalo ja linna jäi pitkäksi aikaa vaille kattoa. 1951 linna lahjoitettiin kuninkaalliselle tiedeseuralle ja sitä kautta linnan otti haltuunsa valtion muinaismuistovirasto. Restaurointi aloitettiin 1990 ja nyt linna on auki yleisölle.

Strängnäsistä on kivenheitto Mariefrediin, jossa seisoo pienellä saarellaan ylväs Gripsholmin kuninkaallinen linna.

Gripsholmin rakennutti kuningas Kustaa Vaasa vuonna 1537. Alun perin paikalla oli Bo Joninpoika Gripin 1380 rakennuttama linnake, joka kuului Gripin perheelle aina siihen saakka, kun Kustaa Vaasa vuonna 1526 takavarikoi linnakkeen rakentaakseen tilalle oman linnansa. Gripin perheen nimi silti säilyi linnan nimenä. Ruotsin kuningasperheen asuntona linna toimi aina vuoteen 1713, jonka jälkeen se oli vuoteen 1773 saakka vankilana. 1700-luvulla Kustaa III varusti linnan teatterilla, joka nykyisin on yksi Euroopan parhaiten säilyneitä teattereita tuolta ajalta. Yleisölle avoinna oleva linna esittelee paisi mielenkiintoiset salinsa myös Ruotsin valtion arvokkaan kansallisen muotokuvakokoelman. Opastetun kierroksen voi saada myös suomeksi. Linnan ihastuttavat interiöörit tekivät niin suuren vaikutuksen, että pidän tätä linnaa ehdottomana suosikkinani ruotsalaisten linnojen joukossa.

Strängnäsistä kannattaa pyrkiä luoteeseen pitkälle Fogdön niemelle vievälle tielle, sillä kuuden kilometrin päässä järven rannalla on kaunis renessanssityylinen Hässelbyholmin linna.

Linna on peräisin1200-luvulta ja se on kuulunut Strängnäsin piispa Anundille. Sen jälkeen sen sai Vårfrubergan luostari, mutta Kustaa Vaasa kaappasi tilan kruunulle uskonpuhdituksen yhteydessä ja antoi sen valtaneuvos Folke Greferssonin leskelle Brita Hansdotter Tottille. Myöhemmin tilukset joutuivat Kaarle herttualle ja häneltä vapaaherra G. A. Leijonhufvudille. Kun hänen leskensä Kristina Katarina De la Gardie meni naimisiin amiraali Gustaf Otto Stenbockin kanssa, tilalle rakennettiin linna aatelisten asunnoksi. Myöhempiä omistajia ovat olleet G.M. Lewnhaupt, Michael Törnflycht, kreivi Carl Piper, E. Ch. Bielke ja Liljencranzit. Nykyisen se on yksityisomistuksessa.

Fogdön niemeltä on silta Eskilstunan suuntaan ja aivan sillan vieressä seisoo erikoinen Fiholmin linna pitkän lahden rannalla.

Fiholmin läänityksen omisti 1300-luvulla Västeråsn piispa. Reformaatiossa Kustaa Vaasa siirsi sen kruunulle ja antoi sitten Kaarle herttualle. Vuona 1623 läänitettiin Fiholm Gustaf Hornille ja myöhemmin sen sai Kustaa II Aadolfin puoliso Maria Eleonora huomenlahjakseen. Kaarle X Kustaa antoi sen kuningatar Hedvig Eleonoralle. Vuonna 1715 linna palautui kruunulle kuningattaren kuoltua. Seuraava omistaja oli 1723 Catharina von Rosenfeldt, joka oli naimisissa Gustaf Wattrangin kanssa. Linna siirtyi sitten vapaaherra Karl Johan Ridderstolpelle, joka teki Fiholmista sääntöperintötilan ja näin tila pysyi suvun hallussa.

Axel Oxenstierna antoi Simon de la Valléen suunnitella komean linnan, jossa olisi neljä suurta siipeä. Siitä valmistui vain kaksi pitkää flyygeliä vuonna 1768–1772. Arkkitehti oli Johan Sebastian af Uhr. Myöhemmin rakennettiin vielä uusklassinen valkoinen kaksikerroksinen kivitalo, jossa on esillä huomattava muotokuvakokoelma. Kirkossa on esillä komeat Oxenstierna-suvun sarkofagit.

Eskilstunan huvivenesatamassa sijaitseva Sundbyholmin linna on vain muutaman kilometrin päässä Fiholmista länteen. Kaarle herttua antoi vuonna 1597 Sundbyholmin tilan pojalleen Carl Carlsson Gyllenhielmille. Hän rakennutti tiluksille linnan vuosina 1639–1648. Seuraava omistaja oli Seved Bååt, joka jatkoi linnan rakentamista sen nykyiseen asuun. Linnalla oli useita omistajia, mutta 1779 sai herttua Kaarle, sittemin Kaarle XIII, linnan haltuunsa. Häneltä linna siirtyi Salomon Löfvensköldille ja seuraavaksi Gustav August Coyetille, joka aloitti tilalla voimaperäisen maatalouden harjoittamisen ja joka rakennutti linnan ympärille puiston. 1890-luvulla prinssi Eugén viihtyi seudulla taiteilijaystävineen ja maalasi linnasta taulun. Seuraavat omistajat olivat Håkanssonin perhe ja vuonna 1915 Dyrssenin perhe. Vuonna 1939 Eskilstunan kaupunki sai linnan haltuunsa. Vuonna 1952 alkoi restaurointi. Linnasta tehtiin hotelli.

Jos tekee pienen syrjähypyn Eskilstunasta lounaaseen, voi nähdä satumaisen Stora Sundbyn linnan. Se on tie numero 56:n varrella, aivan Hjälmaren järven yli vievän sillan pielessä.

Stora Sundbyn historia alkaa 1300-luvulta. Linna kuului Sparre-suvulle. Tila myytiin 1824 kreivi Carl De Geerille, jonka vaimo halusi romanttisen ritarilinnan ja muutti rakennusta tähän suuntaan. Vuonna 1848 linna oli valmis torneineen ja ritarisaleineen. Linnassa on 52 huonetta, yksi jokaiselle viikolle, neljää vuodenaikaa symboloi 5 tornia ja lisäksi linnassa 365 ikkunaa. Tilaan kuuluu 3600 ha, josta 3000 ha on metsää ja 450 ha peltoa. Lisäksi tilalle kuuluu 1500 ha vesialue Hjälmaren-järveltä ammattikalastusta varten.

Nykyisin linna on Klingspor-perheen yksityiskoti, jossa järjestetään konferensseja ja jahteja yksityisseurueille. Linnaa esitellään yleisölle tiettyinä päivinä, mutta puistoon voi vapaasti mennä linnaa ihmettelemään.

Köpingin ja Västeråsin puolivälissä seisoo ylväs Strömsholmin kuninkaallinen linna. Se on tie E18:n eteläpuolella pienellä saarella Mälareniin laskevassa Kolbäck-joessa. Kustaa Vaasan rakennutti paikalle ensimmäisen linnan 1550-luvulla. Nykyinen linna valmistui 1674 kuningatar Hedvig Eleonooralle. Linnan ulkoasu on komeaa barokkia, mutta sisustus on kustavilaista tyyliä. Linnassa on kokoelma ruotsalaista maalaustaidetta 1600-luvulta lähtien. Linnan ylimmässä kerroksessa on 1730 valmistunut kappeli. Linnassa oli 1868–1968 Ruotsin armeijan ratsastuskoulu ja linna on edelleen ratsastusurheilun keskus. Vuodelta 1993 linna ympäristöineen on ollut muinaismuistoviraston hallinnassa museona.

Srtömsholmista suoraan itään muutama kilometri on Tidön linna. Valtakunnankansleri Axel Oxenstierna rakenutti linnaa vuodesta 1625 lähtien parikymmentä vuotta. Se on Ruotsin parhaiten säilynyt renessanssityylinen suurvalta-ajan linna. Sen suunnitteli Nicodemus Tessin vanhempi. Oxenstiernan suvun vaakunat ovat linnassa edelleen esillä. Linnan erikoisuutena ovat puuleikkauksin koristellut ovet. Renessanssisalin kasettikatto on säilynyt alkuperäisenä. Museossa on suuri leikkikalukokoelma, joka samoin kuin koko linnakin on avoinna yleisölle.

Tidöstä suoraan pohjoiseen on vanha kunnianarvoisa Västeråsin kaupunki, jossa pidettiin valtiopäivät vuonna 1527. Tässä kuuluisassa kokouksessa Kustaa Vaasa, joka oli päättänyt vaihtaa valtakunnan uskon luterilaiseksi, määräsi katolisen kirkon luopumaan ”ylimääräisestä” omaisuudestaan. Ylimääräiseksi havaittiin kaikki, mikä irti lähti kirkonkelloja myöten. Myös vuoden 1544 valtiopäivillä tehtiin Västeråsissa merkittäviä valtiollisia uudistuksia. Silloin Kustaa Vaasa perusti dynastian. Hän vaihtoi ikivanhan vaalikuninkuuden perintökuninkuuteen. Västeråsin linna oli kuninkaallisten asuinpaikka Kustaa Vaasan ajoilta aina vuoteen 1638. Nykyisin se on museo, ja iloksemme siellä oli esillä mielenkiintoinen kiiltokuvanäyttely.

Kun aikaa oli, päätimme tehdä pikku loikkauksen Taalainmaalle, jossa emme olleet koskaan käyneet. Tuttuja olivat ennestään vain punaiset Taalainmaan puuhevoset, joita tältäkin matkalta tuli mukaan muutama. Matkalla Siljan-järvelle ja Moraan, poikkesimme Skultunaan katsomaan maan vanhinta messinkiruukkia. Sen perusti kuningas Kaarle IX vuonna 1607 vastapainoksi Hansakaupalle. Merkantilistisen kauppapolitiikan mukaan piti vientiä kohentaa ja siksi ruukki sai valtiolta suuret tukiaiset.

Noin 15 km Skultunasta pohjoiseen on pieni idyllinen Sätra brunn, eli vanha kylpyläpaikka, jonka kaivohuoneella voi edelleen siemailla tervehdyttävää kivennäisvettä. Perinteikäs kylpylä on toiminut 1700-luvulta saakka. Silloin löydetiin mineraalipitoinen lähde, jonka terveysvaikutukset tulivat nopeasti tunnetuksi. Sätra brunnin entinen kirkko toimii nykyään kylpylän vastaanottona; nykyinen kirkko on vuodelta 1867.

Moraan on melkoinen ajomatka, mutta kaupunki on hyvin viehättävä ja sen varsinainen vetonaula on Anders Zornin kotimuseo. Talo muistuttaa suomalaisten taiteilijoiden kansallisromanttisia mustanpuhuvia hirsitaloja ja se onkin samalta aikakaudelta. Rakennuksen ateljeessa on esillä joitakin tämän taiteilijan hienoja maalauksia, mutta viereen on rakennettu moderni museo, jossa Zornin työt pääsevät paremmin esille. Zorn maalasi erityisen mielellään naishahmoja sekä vaatteissa että ilman vaatteita.

Opas kertoi, että Zornin talon erikoiset lukot oli suunniteltu siten, että jos isäntä tuli kotiin tuiskeessa (kuten usein tapahtui), ovenkahvan taoksen muoto ohjasi avaimen oikeaan paikkaan.

Siljan-järvi on suunnattoman kaunis ja se kannattaa ajaa ympäri, jos on aikaa. Muutoin kannattaa pysähtyä jollekin vuorenrinteen näköalapaikalle ihailemaan tätä erämaamaisemaa, jota piristävät faluninpunaiset rakennukset. Pihat ovat siistejä ja hyvin hoidettuja olipa sitten kyseessä omakotitalo tai toimiva maatalo.

Kun näin kauas pohjoiseen on eksynyt, on aivan pakko käydä katsomassa Carl Larssonin kuuluisaa kotia, joka on sievässä Sundbornin kylässa, hieman Falunin pohjoispuolella. Larssonin taloa laajennettiin sitä mukaa, kun taloon syntyi lisää lapsia. Mutta itse taitelija on ikuistanut perheensä ja kotinsa kaikille tutuissa kuvissa niin hyvin, että talossa kävellessä kaikki näytti peräti tutulta. Seinäpinnat, puurakenteet, huonekalut, ikkunanpuitteet, ovet ja ikkunaluukut sekä tekstiilit on kaikki kirjailtu täyteen koristeita.

Jos vielä haluaa nähdä linnoja, on käytävä Uppsalan pohjoispuolella noin 30 kilometrin päässä olevassa historiankirjoista tutussa Örbyhusin linnassa. Vierailu kannattaa kyllä tehdä, sillä Kustaa Vaasan vanhin poika Erik XIV vietti tässä linnassa viimeiset vuotensa veljensä Juhana III:n vankina. Erik XIV:n vankihuoneet tuntuivat varsin viileiltä, vaikka ulkona oli kova helle. Aikaisemmin Erik oli ollut vankina Turun linnassa. Kun hänestä haluttiin päästä lopullisesti eroon, eikä hän kuollut huoneidensa kylmyyteen, hän sai arsenikilla terästettyä hernekeittoa. Hernekeittoa voi edelleen tilata linnan ravintolasta, mutta vaikutukset ovat lievemmät.

Örbyhus mainitaan ensi kerran 1300-luvun asiakirjoissa. Sen omisti Vaasa-suku. Kustaa Vaasalle linna oli puolustusrakennelma, mutta sitä käytettiin myös vankilana. 1660-luvulla keskiaikainen linna muutettiin barokkilinnaksi. Se on rakennettu pääosin tiilistä ja muutettiin 1800-luvulla kaksikerroksisesta kolmikerroksiseksi. Linna ja tilukset ovat olleet 1400-luvulta alkaen useiden eri aatelissukujen omistuksessa. Vuonna 1900 Örbyhusin osti Carl Gustaf von Rosen, mutta nykyisin linna on museona.

Örbyhusista voi ajaa Uppsalaan E4-tietä. Tämä vanha kaupunki oli aikoinaan Östra Arosin kuninkaankartano, jonka suuriin hautakumpuihin on haudattu paikallisia heimopäälliköitä, kenties tarujen Ynglinga-suvun kuninkaita. Paikka on ollut ja jonkinlaisen esikristillisen kultin keskuspaikka. Kristinuskon tultua oli paikka rauhoitettava ja vuonna 1164 sinne perustettiin arkkipiispanistuin. Sen tuomiokirkon tuhouduttua tulipalossa uutta alettiin rakentaa 1200-luvulla ja Östra Arosille myönnettiin nimi Uppsala. Alkuperäinen Uppsala nimettiin Vanhaksi Uppsalaksi. Goottilainen tuomiokirkko vihittiin virallisesti vuonna 1435. Vuonna 1477 Uppsalaan perustettiin yliopisto.

Vuoden 1520 huhtikuun 6. päivänä käytiin yksi Uppsalan seudun historian verisimmistä taisteluista kaupungissa. Taistelu tunnetaan nimellä långfredagsslaget, pitkänperjantain taistelu. Taistelu käytiin Sten Sture nuoremman kannattajien ja kuningas Kristian II:n tanskalaisen armeijan välillä kaupungin nykyisen keskustan alueella, lähellä tuomiokirkkoa. Vuonna 1593 kaupungissa pidettiin niin kutsuttu Uppsalan kokous, jossa hyväksyttiin Augsburgin tunnustus. Sen perusteella luterilaisuudesta tuli Ruotsin valtakunnanuskonto.

Uppsalan linnan rakennutti aikoinaan ahkera linnojen rakentaja kuningas Kustaa Vaasa 1500-luvun puolivälissä. Linna vaurioitui tulipalossa vuonna 1702. Uudelleenrakennustyöt kestivät useita vuosia. Vuosina 2002–03 julkisivut kunnostettiin 1740-luvun aikaa seuraten. Nykyisin se on hallintokäytössä ja sen suojissa on pari museota.

Uppsalassa kannattaa käydä katsomassa myös Carl von Linnén (1707–1778) puutarhoja. Linnen kotitilalla Hammarbyssä on kotimuseo ja ihastuttava puutarha. Myös Linnén professorikoti Uppsalassa on hieno museo, jossa esitellään kasvitieteilijän saavutuksia. 1700-luvun rakennus on sisustettu alkuperäisillä huonekaluilla ja irtaimistolla. Yliopiston Linnéträdgården-puutarha on perustettu vuoden 1655 tienoilla. Siellä viljellään noin 1 300 kasvilajia ja kasvit on järjestetty Linnén luokittelujärjestelmän mukaan. Kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan Upsalan kuninkaanlinnan vieressä.

Uppsalan tuomiokirkosta löytyvät mm. Kustaa Vaasan ja Carl von Linnén haudat. Pohjoistornin aarrekammiossa on paljon nähtävää. Tuomiokirkon vieressä sijaitseva Pyhän kolminaisuuden kirkko on 1200-luvulta. Myös yliopistolla on mielenkiintoista katsottavaa. Gustavianum-museossa on näytteillä sekä yliopiston että tieteenhistorian kokoelmia. Museon kokoelmissa on antiikin aarteita ja esimerkiksi kuuluisaan Augsburgin taidekaappiin voi tutustua täällä. Anatomista teatteria käytettiin aikoinaan julkisiin ruumiinavauksiin. Carolina Rediviva eli Yliopistollinen kirjasto on Ruotsin vanhin kirjasto ja se perustettiin vuonna 1620. Kokoelmissa on yli viisi miljoonaa kirjaa.

Uppsalasta lauttasatamaan on vain kivenheitto, mutta matkalla voi vielä käydä vilkaisemassa noin 10 kilometriä Uppsalasta etelään olevaan pikkuista Noorin linnaa, joka on kätevästi E4:n varrella Knivstassa.

Noorin linna on peräisin 1300-luvulta. Reduktion jälkeen se oli Kaarle XI:n metsästyslinna. Vuonna 1689Noor myytiin Nils Gyldenstolpelle, joka rakensi karoliinilinnan ja barokkipuutarhan. 1700-luvulla linna siirtyi Hermelinin suvulle aina vuoteen 1918. Linna restauroitiin 1997 hotelliksi.