Tutut kevään merkit alkavat olla ympärillämme. Katujen pölinää, kissojen jätöksiä, pesemistä huutavia likaisia ikkunoita, tuulta ja takatalven uhkaa tulevana viikonloppuna. Kiurutkin ovat saapuneet jo yli kaksi viikkoa sitten, vaikka niiden tulosta Suomeen on vasta nyt näkynyt isoissa lehdissä uutisointeja.
Kaikista närinöistä huolimatta kevät on kaikkinensa positiivisuuden aikaa. Alkaa rakentaminen, maataloustyöt ja puutarhojen teko. Se kaikki on täyttä elämää.
Talven aikana on punottu suunnitelmia, joita nyt päästään toteuttamaan. Kauan ja hartaasti kaivatun Jaatilanjoen sillan rakentaminen alkaa maanantaina. Mutkaisen Jaatilantien harmeja tarvitsee tuskitella enää vuoden verran.
Elämän vilkastuminen näkyy monella tasolla. Kun ihmiset liikahtavat ulos kopperoistaan, saa kaupankäynti sen seurauksena oman osansa. Somerolla muutos on iso, sen verran kesäkaupunki meidänkin paikkakuntamme on.
Leskenlehdet ovat näkyvillä. Sinivuokot lähellä puhkeamistaan kukkaan. Narsissit pukkaavat mullan alta varttaan. Ja jäiden lähtöön kuluu enää pieni, häviävä hetki.