Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta ei tullut vielä valmista. Se lykättiin seuraavan hallituksen ja eduskunnan ratkaistavaksi.
Viime viikon lopulla perustuslakivaliokunta katsoi, etteivät perustuslailliset ongelmat ratkea, vaikka rakenneuudistusesitykseen olisi tehty ehdotetut muutokset.
Perustuslakivaliokunta vannotti, että jatkokäsittelyissä on kuultava kuntia. Mielenkiintoista nähdä, millaista kuuleminen tulee olemaan. Tähän asti se on tuntunut melko näennäiseltä.
Kunnat eivät ole antaneet kovin hyviä arvosanoja sote-uudistusesityksestä. Linjaukset vaihtuivat alinomaan ja rahoitusmalli oli levällään.
Jos esitys olisi mennyt läpi, kuntien päätäntävalta olisi vähentynyt ja menot asukasta kohden olisivat kasvaneet huimasti. Kun tähän vielä pannaan päälle valtionosuusuudistuksen tuomat lisämenot, niin suurin osa kunnista olisi joutunut nostamaan veroprosenttiaan. Edessä se olisi ollut niilläkin kunnilla, jotka ovat tähän asti hoitaneet asiansa hyvin ja uudistaneet toimintaansa, kuten Somero.
Soteen tarvitaan muutoksia, jotka kunnat tulevat kestämään. Rahoitusmalli on saatava kuntoon.
Lakiesitystä operoitiin kiireellä eduskunnan käsittelyyn. Toiminta vaikutti sirkukselta, söi lainvalmistelun uskottavuutta ja luottamusta valtakunnan päättäjiin.
Pitkään vellonnut hanke piti saada päätökseen ennen vaaleja. Vaikutti siltä, että kuntien itsemääräämisoikeudella ei ollut mitään väliä.
Se on selviö, että seuraava eduskunta saa käsiteltäväkseen lain sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta. Toivottavasti siinä pureudutaan sen perustarkoitukseen eli siihen että suomalainen saa hyviä ja tasa-arvoisia sosiaali- ja terveyspalveluja asui hän missä Suomen kolkassa tahansa.