Silmäasema avaa liikkeen toukokuussa Someron Värimaailman tiloissa.Someron Värimaan tiloissa on viimeksi toiminut ravintola Tze Tze Kärpänen.
– Liiketilahan on todella suuri, joten emme tarvitse sitä kokonaan käyttöömme, vain osan, sanoo aluejohtaja Hemmo Salo Silmäasemalta.
– Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, liike avataan toukokuussa.
– Somero on ollut meillä mielessä jo pitemmän aikaa. Olemme saaneet niin paljon asiakaspalautetta somerolaisilta siitä, että aina pitää ajaa Saloon tai Forssaan, missä lähimmät liikkeemme nyt ovat, Salo kertoo.
Somerolla on jo olemassa kaksi silmäalan yrittäjää, mutta…
– Ei huimaa yhtään, naurahtaa Salo.
– Haluamme tuoda palvelut lähelle kuluttajaa. Olemme nyt laajentamassa muuallakin, esimerkiksi Poriin ja Turkuun on tulossa uudet myymälät.
Ensimmäinen Silmäaseman liike avattiin Kuopioon vuonna 1975. Nykyään Silmäaseman optikkoliikeketju on Suomen suurin täysin kotimainen ketju.
Silmäasema-ketjulla on 135 jäsenliikettä, joista 78 Fennica-myymälää, 46 yrittäjävetoista myymälää ja 11 silmäsairaalaa.
– Someron liikkeeseen tulee optikko- ja silmälääkäripalvelut. Optikon on tarkoitus olla paikalla aina liikkeen aukioloaikoina ja silmälääkärin kerran tai pari viikossa, Salo kaavailee.
Silmäasema-ketjun liikevaihto vuonna 2013 oli yli 90 miljoonaa euroa.
Vuonna 2014 henkilöstön lukumäärä oli 547 (373 kokoaikaiseksi muutettuna).
Silmäasemalla tehtiin erilaisia operaatioita viime vuonna lähes 300 000. Näistä 130 000 oli optikoiden näöntarkastuksia ja 135 000 lääkäreiden vastaanottoja. Lisäksi esimerkiksi laboratoriotutkimuksia tehtiin 16 000 kappaletta ja kaihi- sekä taittovirheleikkauksia 13 000.