
Perjantai 25. helmikuuta 2005
Someron Liikunta järjesti hiihtolomaviikolle tekemistä uimahallille. Vesidiskossa sai luvan kanssa hyppiä altaassa ja altaaseen sekä räiskytellä vettä ylt’ ympäriinsä niin paljon kuin sielu sieti. Paikalle oli saapunut noin neljäkymmentä alakouluikäistä. Liikunnanohjaaja Tiina Nurmi ja musiikki- ja valomestarina toiminut Lauri Salama olivat kehitelleet tempaukselle myös tanssikisaa ja joukkoekilpailuja.
–Me ollaan tehty kaikenlaista kivaa: kiusattu tyttöjä heittämällä heitä palloilla, intoilivat Arttu Laine ja Konsta Mattila vesidiskon tiimellyksessä.
Essi Härmä, Siiri Härmä ja Henna Seppäläinen puolestaan pelasivat vedessä lentopalloa. Tanssikisasta tyttötrio ei niinkään välittänyt.
Emilia Kautto ja Heidi Koivu kertoivat hyppineensä, sukeltaneensa, uineensa ja käyneensä saunassa. Tytöistä kivaa oli eteenkin se, että altaaseen sai hyppiä.