
Perjantai 15. huhtikuuta 2005
Kiiruun koulun juhlasali täyttyi musiikista ja laulusta toista kertaa järjestetyssä 8 ja 9 -luokkalaisten valinnaismusiikkiryhmien kevätkonsertissa. Tämän kevään teema oli näyttämömusiikki ja elokuvasävelmät.
Tähdet tähdet -nimeä kantaneessa konsertissa oli noin 75 esiintyjää, jotka esittivät kaksikymmentä kappaletta. Kappaleita oli valittu niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin elokuvien seasta. Konsertissa kuultiin esityksiä muun muassa Leijonakuninkaasta, Moulin Rougesta ja Pahoista pojista.
Konsertti esitettiin kahdesti; päivällä yläasteelle sekä kutsutuille ala-asteikäisille ja illalla sali täyttyi ääriään myöten sukulaisista, tuttavista ja muista musiikin ystävistä.
Ensimmäisen lavaesiintymisen takia esiintyjissä oli havaittavissa pientä jännitystä, mutta väliajan jälkeen tunnelma hipoi jo taivasta. Konsertti oli menestys ja yleisökin uskaltautui rytmittävään taputukseen. Jälkeenpäinkin tunnelmat olivat positiivisia.
Ensimmäistä kertaa yleisölle esiintynyt Johanna Ylösmäki iloitsi onnistuneesta esiintymisestä
– Kyllä se hieman jännitti, kun yleisöä oli niin paljon. Lauloin kuitenkin yhdessä muutaman tytön kanssa, joten esiintyminen oli helpompaa, Johanna kertoo.
Myös konsertin järjestänyt yläasteen ja lukion musiikinopettaja Katriina Jaatinen oli ylpeä konsertin onnistumisesta.
– Kyllä esiintyjät tällä kertaa ylittivät itsensä. Näytti siltä, että he todella nauttivat lavalla olostaan. Myös yleisössä tuntui olevan hyvä fiilis. Konsertti oli todella onnistunut, Jaatinen toteaa hymyillen.