Nautitaan puutarhatöistä riskit muistaen

0

Viikonlopun upeat kelit saivat monessa pihassa nuotiot käryämään. Oksia, roskia ja muuta poltettiin pihasiivousten yhteydessä.
Pelastuslaitos neuvoo, että kevätsiivouksessa kyytiä saaneet  puutarhajätteet tulisi toimittaa kaatopaikalle tai kompostiin. Mikäli puutarhajäte kuitenkin päätetään polttaa omalla tontilla, on se osattava tehdä oikein.
Roskienpoltto aiheuttaa grillien ja nuotioiden ohella eniten maastopaloja vuodessa. Vuonna 2014 syttyi yhteensä lähes 50 roskienpoltosta aiheutunutta maastopaloa ainoastaan Varsinais-Suomen alueella.
Puutarhajätteen poltosta ei tarvitse tehdä ilmoitusta viranomaiselle.
Silti on varmistettava, että puutarhajätteen polttaminen tontilla on yleisten säännösten mukaan sallittua. Esimerkiksi kunnan ympäristösuojelumääräys on huomioitava.
Risujen ynnä muitten poltto on usein kielletty tai rajoitettu taajama-alueella, ja avotulen tekoon on oltava aina myös maanomistajan lupa.
Naapurille ei saa aiheutua haittaa puutarhajätteen poltosta.
Sekajätettä, muovia tai käsiteltyä puutavaraa ei saa polttaa lainkaan  puutarhajätteen seassa.
Metsäpalovaroituksen aikaan avotulen tekeminen on kiellettyä.
Puutarhajätteet on luonnollisesti poltettava aina turvallisessa paikassa ja lähelle on hyvä varata vettä ja alkusammutin. Tulta on  vartioitava.
Tuhka saattaa pysyä kuumana useita päiviä polttamisen jälkeen ja syttyä uudelleen.
Jos palo leviää, sitä voi pelastuslaitoksen mukaan yrittää sammuttaa ensin itse alkusammuttimella. Jos palo ei sammu, on varoitettava muita ja soitettava viipymättä hätänumeroon 112.