2005: Päätös Joensuuntien saneerauksesta syntyi

0
Joensuuntien remontin toivotaan vilkastuttavan keskustan liike-elämää. Tarja Kastarisen mielestä saneeraus tulee tarpeeseen.
Joensuuntien remontin toivotaan vilkastuttavan keskustan liike-elämää. Tarja Kastarisen mielestä saneeraus tulee tarpeeseen.

Perjantai 13. toukokuuta 2005

Kaupunginvaltuusto päätti, että Joensuuntie saneerataan päästä päähän. Päätös syntyi äänin 26-9. Enemmistö päätyi kaupunginhallituksen esittämään laajimpaan saneerausvaihtoehtoon. Tosin kuluja karsittiin 100 000 euron verran vaihtamalla risteysalueille ja parkkitaskuihin suunniteltu kivetys asvaltiksi.
Ratkaisu syntyi keskustan, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien äänillä. Pelkkää katuvalojen uusimista kannattivat sosiaalidemokraatit ja perussuomalaiset.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Taru Pöri (kesk.) vetosi rakentamispäätöksen puolesta ja kritisoi valtuustoa antamasta enää vaikutelmaa päättämättömyydestä ja pitkittämästä päätöksentekoa.
– Hankkeen lopullinen hinta muodostuu tietenkin vasta, kun tarkemmat laskelmat urakkatarjouksen yhteydessä päästään tekemään. Investointi on suuri, mutta samalla kun panostetaan pääkadun turvallisuuteen ja viihtyisyyteen, satsataan myös tärkeään markkinointiin, Pöri muistutti.
Hanketta vastustanut Jouko Elo (sd.) puolestaan kiteytti sosiaalidemokraattisen ryhmän tunnot taloudellisiin näkymiin ja muihin investointitarpeisiin vedoten.
– Kaupungin taloustilanne ei ole samanlainen kuin kaksi vuotta sitten. Kyse ei ole siitä, investoimmeko velalla, vaan mihin investoimme velalla. Odottavia tarpeita on muun muassa avopalvelukeskus, Joensuun koulun puukäsityöluokka, päivähoitoratkaisut edellyttävät uutta päiväkotia. Lahti-Pitkäjärvi koululla tarvitaan investointeja, Elo luetteli ja vaati painopisteen muuttamista.
Matti Härkönen tunnusti palveluiden vaatiman investoinnin. Hän kuitenkin puolusti Joensuuntien remonttia juuri tuleviin tarpeisiin vedoten. Hänen mukaansa remontti ei ole pelkkä kulu, vaan investointi jonka avulla on mahdollista saada kaupunkiin lisää elinvoimaisuutta. Härkönen muistutti myös liikenneturvallisuuden olevan suuri ongelma nykyisessä Joensuuntiessä.
Päätös syntyi Jouko Elon ehdottaman neuvottelutauon jälkeen ripeästi. Valtuustoryhmät olivat muodostaneet asiasta kantansa. Ryhmien sisällä äänet eivät jakautuneet.