Kirjasto on kiinni lattiaremontin vuoksi kesäkuun ajan. Lukuintoiset voivat lainata luettavaa kirjastoautosta. Se kulkee normaalit kesäaikataulunsa mukaiset reitit, mutta parkkeeraa lisäksi kirjaston takapihalle muutamaksi tunniksi arkipäivisin, yleensä aamuyhdeksästä eteenpäin. Maanantai tekee poikkeuksen. Silloin palvelu kirjaston takana alkaa tunti ennen puolta päivää ja päättyy iltapäiväkolmeen.
– Menemme kirjastoauton reitin ehtojen mukaan, kertoo kirjastonjohtaja Elina Rasa.
Kiinniolo johtuu siitä, että pääkirjaston aulan ja lukusalin lattialaatat uusitaan. Samalla talossa tehdään putkiremontti. Myös palvelutiskiä entrataan ehommaksi.
Kirjastoon tilattuja sanomalehtiä voi lukea uimahallin kahviossa. Aikakauslehtien uusien numeroiden lainaus tapahtuu kirjastoautosta.
Kirjastoauton aikataulun saa kirjastosta tällä ja ensi viikolla, autosta ja verkkokirjastosta.
