Perjantai 5. heinäkuuta 1985
Kalle Männistön vanhaa savipajaa ruvettiin kunnostamaan museoksi melko pian mestarin kuoleman jälkeen. V. -75 rakennus entisöitiin ja korjattiin talkoilla. Museon vihkiäiset pidettiin heinäkuussa -76. Aivan alusta oli jo selvää, että rakennus jäisi museoksi, mutta vasta nyt sen sisältöä on ryhdytty panemaan virallisesta kirjoihin.
Luetteloa museon esineisiin on jo kolmisen viikkoa raapustellut nuori turkulainen kansanhistorian ja arkeologian opiskelija Leena Tiilikainen,
– Kaikissa museoissa pitää olla kirja, josta näkee museon esineet. Jos jokin kuppi katoaa tai menee rikki, sen voi nähdä kuitenkin tästä luettelosta.
Leena on ottanut seinustan kerrallaan työn alle. Luetteloiminen on työlästä ja kallista. Neljä viikkoa riittää nipin napin, Apuvoimat olisivat tarpeen.
– Jokainen museoesine saa oman numeronsa. Ne piirretään ja selitetään kirjaan. Sitten numero maalataan, Leena valistaa.
Ja todellakin koko sisusta luetteloidaan. Leena kertoo käyneensä vanhassa polttouunissakin hakemassa kapselit ja numeroimassa irtotiilet.
– Kirjasta voidaan tehdä myös keskuskortisto, mutta sitä varteen täytyy ottaa valokuvat.
Tähän mennessä numerointi on edistynyt jo kolmensadan päälle.
– Jokaisella ruukulla on oma numeronsa. Samanlaisilla esineillä, kuten juuri kapseleilla, on päänumeron lisäksi vielä alanumero.
Aloite tähän luettelointiin oli tullut Somero-Seuralta.
– He ottivat yhteyden Maakuntamuseoon, josta minä olin hakenut kesätyöpaikkaa. Näin siis tiet yhtyivät. Luetteloiminen on Leenalle aivan opintoja vastaava työtä.
Kun museon esineet on luetteloitu, niitä ei saa enää siirtää, eikä pitää käyttöesineinä.
– Esineiden luetteloiminen vasta tekee museosta oikean museon, Leena kertoo. Avustajakin on helpompi saada, jos museolla on pääkirja.
Kirja tulee täytyttyään jäämään Somerolle, Somero-Seuran hellään huostaan.