Minna Nikkanen avasi Lappeenrannan tähtikisoissa ulkoratakautensa upeammin kuin koskaan: tuloksena oli heti uusi hieno SE-tulos 455.
Nikkanen ylitti tuulisessa säässä ensin puhtaalla pelillä Pekingin tämän kesän MM-kisojen ja ensi vuoden Rio Janeiron olympiakisojen karsintarajan 450 sekä tämän jälkeen vielä kolmannella yrityksellä syntyneen uuden SE-tuloksen 455.
Näin Minna Nikkanen jatkoi heti siitä, mihin viime vuoden viimeisessä ulkoratakilpailussaan Suomi–Ruotsi-maaottelussa oli päässyt. Silloin syntyi Helsingin Narikkatorilla edellinen SE-tulos 452.
Lappeenrannan kisassa pahin vastustaja oli tuuli, joka haittasi, mutta toisaalta antoi välillä selän taakse osuessaan myös apuja. Kokeneena hyppääjänä Nikkanen hallitsi olosuhteet hyvin ja vaihtoi seipäitä miltei hyppy hypyltä isompiin.
– Tavoitteena oli saada heti kauden alkuun tuo kisaraja rikottua. SE-tulos tuli sitten saman tien, vaikka jouduin ottamaan käyttöön seipään, jolla en aikaisemmin ollut tehnyt ainuttakaan hyppyä, iloitsi Nikkanen kisan jälkeen.
– Tästä on hyvä jatkaa kautta. Uskon, että halliennätykseni 460 menee rikki sopivassa kisassa lähiaikoina. Seuraavaksi vuorossa on sunnuntaina lähtö Pariisiin ja siellä kilpailu tiistaina, kertoi Minna Nikkanen, jonka halliennätyskin on hypätty Pariisissa.
