1985: Sapliini Rostinkulmaan

0
Leena Mäki muutti Sapliininsa kanssa keskustaan Rostinkulman liiketaloon. Tilaakin tuli enemmän aikaisemmassa huoneistossa oli.
Leena Mäki muutti Sapliininsa kanssa keskustaan Rostinkulman liiketaloon. Tilaakin tuli enemmän aikaisemmassa huoneistossa oli.

Perjantai, 19. heinäkuuta 1985

-Tärkein muuton syy oli se, että pääsimme keskustaan. Moni asiakas on tyytyväinen , kun ei enää tarvitse kävellä entiseen myyntipaikkaan kauemmaksi keskustasta, kertoi omistaja Leena Mäki. Hän aloitti vaateliikkeen pitämisen nelisen vuotta sitten Virtasen Arvon hallissa. Sitä ennen hän oli Sokoksessa töissä.
Sapliinilla oli Virtasen hallissa tilaa 50m2, nyt sitä on Rostinkulman huoneistossa 61m2, – Onhan tämä nyt hieman isompi kuin entinen huoneisto. Olemme yrittäneet käyttää kaiken tilan mahdollisimman tarkkaan hyväksi uusilla kalusteilla. Peilit tekevät tilan avarammaksi, totesi Leena.

Vaatetta myös miehille
– Tavaravalikoimaa ei voi suuremmin kasvattaa, kun varastotilaa on vähän. Eikä vaatetavara muutenkaan saa jäädä hyllyille seisomaan kausiluonteisuutensa takia, kertoi Mäki. Hieman vaatevalikoimaa kuitenkin aiotaan kartuttaa uuden liikehuoneiston myötä.
– Aikaisemmin vaatevalikoima liikkeessä on ollut naisvoittoista, poikien puolella on ollut puutteita. Mutta kahden viikon sisällä tilanne korjaantuu. Poikien puolella, lupasi Leena Mäki.
Valikoimaan mahtuu niin kutsutta tavallista vaatetta, rohkeammille rohkeampaa ja klassistakin linjaa. Erikoismerkkeinä Emmanuelle naisille ja Moustache miehille.

Omistaja Leena Mäki on paljasjalkainen somerolainen Kerkolasta. Hän hoitaa yksikseen liikettä. – Odotan, että tytär tulisi apulaiseksi, kunhan saa opiskelunsa päätökseen, kertoi Leena.