Metsään ja marjaan

0

Metsät ovat aarreaittoja marjojen ja sienien suhteen. Jos on vapaa-ajanvietto-ongelmia, niin kannu käteen ja metsään poimimaan mustikkaa.
Mustikkasato alkaa olla valmis poimittavaksi. Hieman ollaan myöhässä niin sanotuista normaaleista vuosista viileän kevään ja alkukesän takia. Suomuuraintakin on tulossa, puolukkaa saadaan vielä odottaa.
Ennen 1970-lukua syntyneillä maalla kasvaneilla on mielessä lapsuusajan pakolliset marjareissut. Mustikkametsässä hyttyset söivät ja ämpäri täyttyi tuskastuttavan hitaasti.
Kun marjamatkan ottaa pakkona, siltä se sitten tuntuukin. Mukavahan saalista on saada, mutta metsässä ei pidä urakoida. Suorittaminen kannattaa jättää aivan jonnekin muualle. Metsään mennään nauttimaan sen annista, etenkin luonnonrauhasta.
Metsässä pääsee pois hetkeksi arjen paineista. Metsä on turvallinen ja suojeleva pakopaikka. Entisinä aikoina metsään paettiin vihollista tai esivaltaa, nyt sinne voi lähteä karkuun kiireisyyttä ja teknisiä vempeleitä.
Metsään pakenivat myös Aleksis Kiven seitsemän veljestä; he halusivat jättää taakseen katalan maailman. Kataluus ei ehkä katoa, mutta kotiin tullessa vääryys ja kiire ovat saaneet oikeat mittasuhteet.
Metsässä voi olla ja nauttia, itkeäkin. Metsä lohduttaa suomalaista.