
Perjantai, 30. elokuuta 1985
Somero-lehden levikki tarkistettiin virallisesti kahdennentoista kerran. Yleensä levikki on tarkistettu kahden vuoden välein, mutta joskus myös peräkkäisin vuosina. Levikki lasketaan puolen vuoden ajalta keskimääräisenä levikkinä, jolloin saadaan kuva lehden kiinteästä levikkimäärästä pitkällä aikavälillä.
Ensimmäinen tarkistus suoritettiin vuonna 1959, jolloin levikkilukemaksi saatiin 4 639 kpl.
1980-luvulla Somero-lehden levikki on kehittynyt seuraavasti: 1980 – 5 120kpl, 1981 – 5 189kpl, 1983 – 5 301kpl ja 1985 – 5 515kpl. Ensimmäisen kerran vuonna 1972 lehden levikki ylitti 5 000 kappaleen raja ja oli silloin 5 002kpl.
Tyypillinen yhden kunnan paikallislehti
Maisteri Heikki Rahunen piti Somero-lehteä tyypillisenä yhden kunnan paikallislehtenä, jonka levikki tosin on suurempi kuin paikkakunnan talouksien kokonaismäärä. Tälläisiä lehtiä tilaavat myös entiset paikkakunnan asukkaat yhdyssiteeksi lapsuuskuntansa ja uuden asuinpaikkakuntansa välille.
”Olen tehnyt sen huomion, että etelässä olevat paikallislehdet yleensä kasvavat levikiltään hitaammin kuin Pohjanmaan ja pohjois-Suomen paikallislehdet. Tähän olen mielessäni arvioinut ainakin yhdeksi syyksi sen, että pohjoisesta etelään muuttavat jo pitkän etäisyyden vuoksi haluavat säilyttää yhteyden kotikuntaansa ja tilaavat paikallislehden tätä etäisyyttä lyhentämään. Etelässä matkan ovat lyhyempiä ja kotipaikkakuntaan pidetään muitakin yhteyksiä, vaikka paikallislehti sielläkin on myös tässä mielessä tärkeä.”
”Somero-lehti on kuitenkin levikin kehityksen suhteen etelä-Suomessa positiivinen poikkeus, sillä yli 200 kappaleen ja neljän prosentin levikin kasvu muuttotappiokunnassa kahden vuoden aikana on erittäin hyvä saavutus. Pääosa paikallislehden levikintarkastuksista on tämän vuoden osalta vielä tekemättä, mutta viime vuonna paikallislehtien levikin keskimääräinen kasvu jäi 1,5 prosenttiin”, kertoi maisteri Heikki Rahunen.