Nuoriso juhli Katutanssien yhteydessä

0

Nuoriso kokoontui viimeisten lomaviikkojen juhlintaan samana viikonloppuna Katutanssien kanssa.
Kiiruun koulun purkamisen jälkeen Jaatilan joen ranta ei ilmeisesti enää paikkana houkuttele nuorisoa. Tänä vuonna kokoontumispaikkana oli Kiiruun puisto. Joitakin järjestyshäiriötä ilmaantui.
Vakavin juhlinnan lieveilmiö tapahtui valvotun alueen ulkopuolella puistossa. Nuoren pojan silmäkulmaan lentänyt lasipullo teki syvän haavan kaavoihin. Oli vain muutamista milleistä kiinni, että lasipullo olisi aiheuttanut silmälle pysyvän vahingon.
Katutanssien järjestelyistä vastaava Somero Sydämessä ry ei halua, vastaavanlaista sattuvan, ei edes valvotun alueen ulkopuolella.
Keinoksi on pohdittu vapaaehtoisen katupartion virittämistä uudelleen. Järjestäjien mielestä on positiivinen asia, että kaikenikäiset somerolaiset kokoontuvat Katutanssien järjestämisen aikana. Valvonta on paras keino ehkäistä kokoontumisista mahdollisesti aiheutuvia lieveilmiöitä.
Katutanssien tapahtuma-alueelle saapui suostumisten säiden ansiosta muutoinkin runsaasti väkeä.