Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa, jolla halutaan kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä erityisesti kuluttajille.
Suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan vuosittain yhteensä 500 miljoonan euron arvosta. Se vastaa 100 000 keskivertoauton hiilidioksidipäästöjä.
Henkeä kohti kotitalouksissa roskiin joutuva ruoka tarkoittaa rahassa keskimäärin 125 euroa. Niinpä neljän hengen perhe hukkaa vuodessa jopa 500 euroa.
Suomalaisten keittiöissä ruoka-aineista eniten pilaantuu vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa.
Koko ravitsemusalan (kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut) yhteenlaskettu ruokahävikki on noin 335–460 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä on noin 10–15 prosenttia kulutetusta ruoasta.
Noin viidennes kaikesta ravintolaruoasta päätyy Suomessa jätteeksi.
Maailmanlaajuisesti ruokaa menee tuotanto- ja kulutusketjun eri vaiheissa hukkaan vuosittain yhteensä 1300 miljoonaa tonnia, joka vastaa noin 25–30 prosenttia kaikesta maapallolla tuotetusta ruoasta. On arvioitu, että tällä määrällä voitaisiin ruokkia jopa kaksi miljardia ihmistä.
Somero on maatalouspitäjä, otetaanko koppi aiheesta? Keskitytään edes ensi viikon ajan siihen, heitetäänkö yli jäänyt ruoka roskiin vai jalostetaanko siitä kenties jotain uutta huomiseksi. Ja tutkitaan oikeasti, että ovatko kasvikset liian nahistuneita vai kelpaisivatko ne vielä vaikka pataruokaan.
Tai mitäs, jos syötäisiinkin lautanen tyhjäksi ja jätettäisiin ylimääräinen napostelu väliin. Siitähän voisi tulla jopa tapa.