Puinnit lähtökuopissa

0

 

puinti_2

Viljanpuintien syyskuussa tapahtuva aloitus on ajankohtana myöhäinen. Vaikka sato tulee joillakin paikoin olemaan jopa tyydyttävä, eivät laadulliset tavoitteet monin paikoin täyty.

– Viime aikojen sateet osuivat Somerolle sen verran hankalaan ajankohtaan, että kovasti lähtöpisteessä puintien osalta ollaan. Sanoisin, että alle kymmenesosa on Somerolla päästy puimaan, arvioi Pro Agria Länsi-Suomen kasvintuotannon asiantuntija Satu Näykki.
Hän kertoo kuulleensa Salon suunnasta, että syysvehnän osalta on saatu jopa huippusatoja, mutta valkuaisen laita on kehnompi.
– Valkuaiset ovat olleet tosi alhaalla. Aurinko on aina yksi kasvutekijä, ja valoa on ollut tänä kesänä liian vähän. Runsaat sateet ovat toisaalta huuhtoneet typpeä syvemmälle maakerroksiin, jolloin vilja ei ole pystynyt käyttämään lannoitteita hyväkseen, Näykki arvioi.
Myöskään kortta ei ole tullut. Se ei ole kasvanut.
– Pahnaongelma näyttää suorastaan pelottavalta. Kuiviketta käytetään nykyisin paljon, ei pelkästään kestokuivikkeen sijasta, vaan myös virikeolkena. Tai jos emakkosioille on valinnut kuivikeoljen käytön, sitä tarvitaan runsaasti.
Ohran osalta Satu Näykki kertoo kuulleensa jopa luokkaa 50 kilon hehtolitrapainoista. Vaihtelut ovat isoja. Ne juontavat kylvöjen aloittamisen ajankohdasta, maalajin läpäisevyydestä, lajeista, lajikkeista ja niin edelleen.
– Sadosta saatava hinta tietysti ratkaisee, mutta maailmanmarkkinahinnat määräävät Suomen hintatason hyvin pitkälti. Tilojen välisessä kaupassa hyvälaatuiselle viljalle on luultavasti kysyntää, kun esimerkiksi rahdin osuus pienentää kustannuspuolta.

Lue lisää 4.9.2015  lehdestä