Someron Voiman jalkapallojoukkueilla on paljon panosta viikonvaihteen otteluissaan. Miesten edustusjoukkue kamppailee Kolmosen sarjapaikastaan Turussa, mutta Somerollakin käydään pari mielenkiintoista ottelua.
Voiman miehet aloittavat ottelunsa Weikkoja vastaan lähes kolme tuntia myöhemmin kuin sarjapaikastaan taisteleva FC Boda kierroksen oman ottelunsa. Jos Boda on onnistunut voittamaan TPK:n, somerolaisilla ei ole enää mahdollisuutta ohittaa kemiönsaarelaisia sarjataulukossa ja putoaminen Neloseen alkaa olla sinettiä vaille varmaa.
Lauantaina Joensuun pallokentän tekonurmella Voiman C-junioreiden yhteisjoukkue lähtee metsästämään piirin Liiga-sarjan sarjapisteitä LTU/PiPS YJ:lta.
Lauantain jälkeen Voimalla on ohjelmassa vielä yksi ottelu ja mikäli näistä molemmista peleistä heltiäisi täysi pistepotti, somerolaisseuran C-ikäluokka saattaisi juhlia piiritason mitalia toisena peräkkäisenä kesänä.
Sunnuntaina Voiman naisten joukkue pyrkii puolustamaan kärkipaikkaansa piirin harrastesarjan alemmassa jatkolohkossa. Vieraaksi saapuu lohkon keskivaiheilla majaileva Raisio Futis/Puumat.