Poliisilla oli kiireinen yö Somerolla

0

 

Poliisilla riitti tekemistä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Somerolla.
Kello 00.42 poliisi sai ilmoituksen, että henkilöauto oli ajanut ulos tieltä Helsingintiellä. Auton kuljettaja oli poistunut paikalta taksilla. Poliisi tavoitti taksin. Kyydissä ollut, ulosajopaikalta poistunut salolainen mies ylitti puhalluskokeessa törkeän rattijuopumuksen rajan. Rikosta tutkitaan nimikkeillä törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Kello 02.59 poliisille ilmoitettiin, että keskustassa Turuntiellä oli otettu luvatta käyttöön henkilöauto. Auto löytyi myöhemmin päällisin puolin ehjänä ja ilman kuljettajaa. Rikosta tutkitaan nimikkeellä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus ja siitä epäillään somerolaista, vuonna 1991 syntynyttä miestä.
Kello 04.21 poliisi sai tiedon henkilöauton ulosajosta Helsingintiellä. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli katollaan ojassa. Poliisipartio tavoitti lähettyviltä auton kuljettajan, vuonna 1983 syntyneen paikkakuntalaisen miehen. Puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Rikosta tutkitaan nimikkeillä törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Kello 04.45 poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton Tupakkipellontiellä. Kuljettajana toimi salolainen, vuonna 1994 syntynyt nainen, jolle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.