Suomen Uimaliitto järjestää valtakunnallisen Ui kesäksi kuntoon -kampanjan jo 25. kertaa. Maaliskuun ajan käynnissä olevaan uintijuhlaan on lähtenyt mukaan 111 uimahallia ympäri maan. Niihin odotetaan jälleen jopa kahtakymmentätuhatta kesäkunnon kohottajaa.
Somero on pärjännyt perinteisesti hyvin uimahallien välisessä mittelössä. Viime vuonna Loiske oli toinen keskisuurten hallien sarjassa. Somerolla uitiin yli kaksi miljoonaa metriä ja vesijumpattiin tai -juostiin lähes 90 000 minuuttia. Kampanjaan osallistui Somerolla 672 ihmistä.
UKK-kampanjaan voi osallistua kaikissa kampanjaan kuuluvissa uimahalleissa. Suorituksia voi kerätä uimalla ja vesijuoksemalla sekä -jumppaamalla.
Päivän aikana voi olla vain yksi suorituskerta. Suoritukset voi kirjauttaa henkilökohtaiseen suorituskorttiin ja uimahallin suoritustaululle. Uimarit kirjaavat kauhotut metrit ja muut vesiliikkujat liikutut minuutit. Maksimisuoritus käyntikertaa kohden on minuuteissa 120. Somerolla voi myös koululaisuinnit ilmoittaa valvomoon.
Vaikka uimahalleissa suorituksia vertaillaankin innokkaasti, on kampanjan pääidea haastaa itsensä kasvattamaan uintiliikuntakuntoa ja kehittämään uintitekniikkaa. Myös mahdollisia aikaisempien vuosien tuloksia on hyvä lähteä parantamaan. Apuvälineiden, kuten räpylöiden, käyttäminen on kampanjassa kiellettyä. Uimahallit voivat palkita osallistujiaan parhaaksi katsomillaan tavoilla.
Kampanjaan osallistuvat uimahallit on jaettu uimahallien välistä tulosvertailua varten kolmeen ryhmään, pienet, keskisuuret ja suuret uimahallit. Kampanjan päätteeksi kukin uimahalli saa vertailuluvun, johon vaikuttavat uimahallissa tehtyjen suoritusten määrä ja uimahallin vuotuinen kävijämäärä. Uimaliitto palkitsee kussakin sarjassa kolme aktiivisinta uimahallia.
Vedessä liikkuminen on ihanteellista liikuntaa niin aloittavalle kuin aktiiviharrastajalle. Liike vedessä rentouttaa, parantaa verenkiertoa, lisää lihasten voimaa, kestävyyttä ja elastisuutta. Vesi ei rasita niveliä, mutta tarjoaa tehokkaan vastuksen.
Kunto kohenee uimalla, vesijuoksemalla sekä -jumppaamalla. Eri uintiliikunnan muodot sopivat kaiken ikäisille, ovat nivelystävällisiä sekä soveltuvat erinomaisen hyvin painonhallintaan.