Suomen Urheiluliiton kilpailuvaliokunta teki keskiviikkona päätöksen, jonka mukaan tästä hallikaudesta alkaen noteerataan vain yhdet Suomen ennätykset lajeissa, joiden tekniset määräykset ovat verrannolliset keskenään ulkona ja hallissa. Näin on esimerkiksi kaikissa hyppylajeissa. Kansainvälisesti näin on menetelty maailmanennätysten osalta jo 2000-luvun alusta.
Naisten seiväshypyssä Wilma Murto nousee Minna Nikkasen edelle ennätystilastoissa. Murto ottaa nimiinsä Suomen ennätykset Saksassa hyppäämällään hallituloksella 471 niin naisten, N22 kuin N19 -sarjassakin. Minna Nikkasen viime kesänä Kuortaneella hyppäämä ja Pekingissä sivuama ulkoratojen Suomen ennätys 460 jää historiaan, samoin hänen nimissään ollut N22-sarjan ennätys 446 vuodelta 2009 ja N19-sarjan ennätys 435 vuodelta 2007.
Päätöksen mukaan Wilma Murron Somerolla joulukuun 27. päivänä hyppäämä 445 korvaa myös hänen viime kesänä hyppäämäänsä N17-sarjan ulkoratojen SE:n 430.
Ennätysmuutokset astuvat voimaan tästä hallikaudesta alkaen, mutta taannehtivasti ennätyksiä ei muuteta. Näin esimerkiksi Jani Lehtosen miesten Suomen halliennätys 583 ei kumoa hänen ulkorataennätystään 582.