Rengas repesi

0

Nokian Renkaiden harjoittama testien manipulointi jäädytti monen autoilijan mielen. Voiko mihinkään enää luottaa? Ehkä voi, mutta perinteikäs kotimainen rengas tuskin enää koskaan on kuluttajan silmissä sama, mitä se oli ennen.
Kyseessä on vahva suomalainen yritys, jonka tuotekehitys, hallinto sekä myynnin ja markkinoinnin johto on keskitetty Nokialle. Juuri ne ovat nyt epäonnistuneet, ei valmistus, joka on ulkomailla.
Viime viikolla yhtiön toimitusjohtaja pahoitteli asiaa, mutta hallituksen puheenjohtaja kiisti. Selvää on, että moni johdossa oleva on kerännyt itselleen miljooniin kohonneet optiot siitä, että vääryydellä saavutetut testivoitot ovat kasvattaneet yhtiön tulosta. Anteeksi pyydellyt johtajakin sai optioilla yli 15 miljoonaa euroa.
Menettäjiä ovat monet sijoittajat, kun yhtiön osakekurssi tuli ryminällä alas. Moni suomalainen eläkevakuutusyhtiö poltti kurssilaskussa miljoonittain rahaa.
Testipetokset jatkuivat vuosia. Monet epäilivät jatkuvaa testimenestystä, mutta todisteet vilpistä puuttuivat. Nyt niitä tuli roppakaupalla.