Badding-landela Someron vetonaulaksi

0
10369_
Havainnekuva näyttää, että Joensuuntien varteen tehtävä Paratiisi-kioskin kopio on edestäpäin alkuperäismallin mukainen, mutta se jatkuu pituussuunnassa lähes myymälärakennuksen seinään saakka.

Kaupunki on päättänyt vastata pitkään jatkuneeseen pohdintaan Paratiisi-kioskin kohtalosta teettämällä siitä näköisversion. Uudesta kioskista on kuitenkin tarkoitus tulla  alkuperäistä suurempi, myymäläksi sopiva tila.
Baddingin kioski sijoitetaan Joensuuntien varteen, entisen M-marketin parkkipaikalle. Badding-landelaksi nimetty turistikeskus on tarkoitus ottaa käyttöön vielä tänä kesänä.
– ”Kioskiin” sijoitetaan matkamuistomyymälä, jossa on Badding-aiheisia tuotteita, näköisnukella varustettu selfie-nurkkaus ja musiikinkuuntelupaikka, kertoo projektia kaupungin puolesta vetämään valittu matkailukoordinaattori Rauli Ruuduntaka.
– Tietenkin tilassa voi katsella myös kattavan audio-visuaalisen esityksen Rauli Somerjoen elämästä ja tuotannosta, hän sanoo.
Kioski kopioidaan 3D-tulostusmenetelmällä.
Menetelmään erikoistuneen PrintFormin asiantuntija Dora Glen kertoo, että kyseessä on virtuaalisen mallin tuotteistaminen fyysiseksi esineeksi 3D-tulostimen avulla.
– Tulostimessa voidaan käyttää materiaaleina esimerkiksi muovia, metallia, paperia tai lasia. Tulostuspää sulattaa materiaalin ja suihkuttaa sen tulostinalustalle, jossa se kovettuu ohuina kerroksina haluttuun muotoon. Malli muodostuu näin useista ohuista kerroksista täysin alkuperäisen esineen kopioksi, Glen selittää.
Paratiisi-kioskiin hän arvelee parhaiten sopivan metallin tai muovin, koska kyseessä on ulos sijoitettava rakennus.
– Samalla, kun kioski kopioidaan, sen pituutta lisätään huomattavasti. Edestä kioski on kopio alkuperäisestä, Glen kertoo.
Hankkeen kustannusarvio on 126 000 euroa.