Suomi 100 vuotta, Someron kunnallishallinto 150 vuotta ja Badding 70 vuotta -juhlavuodet avataan 2017 alussa komeasti tanssin pyörteissä.
Someron Kulttuuri järjestää Teeriharjun tanssilavalla avajaistanssiaiset lauantaina 28. tammikuuta, jossa somerolaiset pääsevät pyörähtelemään menneen ajan juhlavien talvitanssiaisten tunnelmassa.
’Tanssiaisväkeä tanssittaa Sunny Side Swing Band -yhtyeen 16 soittajaa. Ohjelmistossa on monipuolisesti klassikkoja, mutta myös uudempia kappaleita. Mukaan on tulossa lisäksi uudelleensovitettuja Baddingin ja Monosen kappaleita.
– Ihana päästä nauttimaan tanssiaisten tunnelmasta! Vuosi 2017 on Somerolla yksinkertaisesti ainutlaatuinen ja unohtumaton, sillä kolme suurta juhlavuotta osuvat samalle vuodelle. Ne tarvitsevat ehdottomasti arvoisensa avajaistilaisuuden ja mikä olisi luontevampaa Somerolla kuin talvitanssiaiset. Toivottavasti somerolaiset saapuvat paikalle sankoin joukoin ja juhlamielin, kertoo kulttuurituottaja Mirka Alhonen.
Tanssiaisiin on vapaa pääsy.