Somero 150 -juhlavuoden logo on helsinkiläisen Ohto Saaren suunnittelema. Äänestyksessä oli mukana kolme finalistia, joista Saaren suunnittelema logo keräsi 562 ääntä.
– Olen Somerolta kotoisin, joten paikkakunta oli entuudestaan tuttu. Logossa on kuvattuna joki ja pelto, joiden takaa nousee aurinko, suunnittelija kertoo.
Saari on graafisen alan ammattilainen, mutta ei ole aikaisemmin osallistunut kilpailuihin. Hän näki ilmoituksen Somero-lehdestä ja inspiroitui suunnittelemaan.
– Kilpailun säännöt olivat tiukat esimerkiksi värien suhteen. Siksi aurinkokin on harmaa. Mutta ehkä logosta olisi tullut liian levoton useammilla väreillä, suunnittelija miettii.
Kaksi muuta ehdotusta keräsivät 148 ja 149 ääntä, eli yhteensä ääniä annettiin 859 kappaletta.
– Kaupungin järjestämissä äänestyksissä ei yleensä päästä lähellekään näin suuria lukuja, joten Facebook-äänestys toimi todella hyvin, iloitsee elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitalo.
– Olen myös erittäin tyytyväinen tulokseen.
– Sen verran logon ulkoasua tullaan vielä hiomaan, että se toimii myös pystymallisena.