Kaupunginjohtaja ehdottaa, että Joensuuntien nopeusrajoitus jätetään ennalleen

0

 

Joensuuntien turvallisuus on jälleen esillä ensi maanantaina Someron kaupunginhallituksen kokouksessa. Edellisessä kokouksessaan kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan ja kumosi teknisen lautakunnan tekemän päätöksen nopeusrajoituksen laskemisesta neljästäkympistä kolmeenkymppiin.  Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi pohjaesityksen yksimielisesti. Nyt kaupunginhallitus saa asian uudelleen eteensä.

– Kaupunginhallitus tekee joko itse päätöksen tai ohjaa asian eteenpäin päätettäväksi, kertoi puheenjohtaja Kati Fonsell-Laurila edellisen kokouksen jälkeen.

Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen ehdottaa nyt kaupunginhallitukselle, että se muuttaa teknisen lautakunnan Joensuuntietä koskevaa päätöstä siltä osin, että ajonopeutta ei vielä tässä vaiheessa rajoiteta nopeuteen 30 km/h keskustaajamassa ohikulkutien ja Jaatilanjoen välisellä alueella. Samoin tässä vaiheessa jätetään toteuttamatta heräteraidat, koska niiden tarkoitus on herättää kuljettajien huomio muuttuviin liikenneolosuhteisiin, kuten nopeusrajoitukseen.

Ehdotuksessa on, että muilta osin kaupunginhallitus hyväksyisi pohjaesityksen, eli Joensuuntielle anotaan liikennevalvontakamerat, asennetaan  jalankulkuvalot ja hankitaan siirrettäviä nopeusnäyttöjä.
Suikkasen esityksen mukaan teknisen lautakunnan tehtäväksi annettaisiin arvioida päätöksen mukaisten toimenpiteiden vaikutusta Joensuuntien liikenneturvallisuuteen noin vuoden seurantajakson jälkeen, ja päättää tarvittaessa lisätoimenpiteistä sen perusteella.