Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tulee, vaikka sen järjestelyt ovat vielä melko levällään.
Varsinais-Suomen maakunnassa työryhmät ovat keränneet ja listanneet tietoja esimerkiksi työntekijöistä. Yli 21 000 sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijän, myös noin 270 Somerolla työskentelevän, työnantaja vaihtuu kunnasta maakuntaan tai sen tuleviin yhtiöihin. Somerolla se tarkoittaa, että noin puolet kaupungin työntekijöistä siirtyy maakunnan leipiin.
Someron kaupunki on alkanut valmistautua soten tuloon. Varsinaisia organisaatiorakennemuutoksia, esimerkiksi erillistä liikelaitosta, ei tehdä.
Kaupunginhallitus antoi alkuviikosta ohjeet käynnistää Kiinteistö Oy Someron Lamminniemen omistaman kiinteistön siirron Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n omistukseen. Tällä halutaan turvata se, että maakunta olisi kiinnostunut säilyttämään myös Lamminniemen palvelut omistamassaan kiinteistössä.
Somerolla ei paineta paniikkinappulaa.
– Meidän on tarkoitus säilyttää lähipalvelut, paikkakunta toimintakykyisenä ja turvata kuntaan jäävä toiminta, sanoo kaupunginjohtaja.
Lue lisää perjantain 10.3. Somero-lehdestä

.