Kaupungille on ilmennyt, että Kiiruun koulun rakentamisessa on tehty materiaalivaihdoksia ja vaihdettu toteutustapaa, joita rakentaja ei ole hyväksyttänyt etukäteen tilaajalla.
Ojarannan Rakennuksen toimitusjohtaja Saku Kanasuo kertoo, että työtavat ja materiaalit on selvitetty ja tuotu kaupungin tietoon. Hän sanoo ongelman olevan ennemminkin tiedonkulussa.
– Mitään heikennyksiä verrattuna suunniteltuun ei ole tehty. Olemme pyrkineet rakentamaan parempaa kuin on suunniteltu, korostaa Kanasuo.
Teknisen lautakunnan ylimääräinen kokous päätti, että asiaa käsitellään ensi viikolla. Kokoukseen pyydetään koulua rakentavalta Ojarannan Rakennus Oy:ltä sekä hankkeen valvojalta Ramboll Finland Oy:ltä kirjalliset selvitykset, mitä on tehty ja miksi. Lisäksi kokoukseen pyydetään kuultavaksi rakentajan edustaja ja rakennuksen valvoja.
Lautakunta käsittelee myös uimahallin kuntoraporttia. Uimahallinkin on rakentanut Ojarannan Rakennus Oy.