Somerolaiset intoutuivat auttamaan lapsiperhettä, joka menetti tulipalossa kotinsa sunnuntai-iltana. Vaatetta on tullut todella runsaasti eri tahoilta. Sitä ei enää mahdu perheen väliaikaiseen kotiin, joka on kerrostaloasunnossa.
Tällä erää vaatekeräys päättyy, eikä ekopuotiin tarvitse enää viedä tekstiilejä.
– Kun perhe pääsee vakituisempaan asuntoon, niin silloin saattaa olla tarvetta astioille ja muulle kotitaloustavaralle. Kun on sen aika, niin palataan asiaan, kertoo Henna Romu ekopuoti Valkeesta, joka oli keräysvaatteiden välilaskupaikkana.
Romu sanoo, että ylimääräiselle keräysvaatteelle keksitään kyllä tarvitsijat.