Lauantai-iltapäivällä puoli viiden aikaan henkilöautolla liikkeellä ollut somerolaismies oli ollut ajamassa tieosuudella, joka oli tilapäisesti suljettuna rallikisojen vuoksi.
Järjestyksenvalvoja oli pysäyttänyt auton Paakkistentiellä. Kun sen kuljettaja, joka kertomansa mukaan oli ollut matkalla Alkoon, oli vaikuttanut voimakkaasti päihtyneeltä, järjestyksenvalvoja oli ottanut auton avaimet haltuunsa ajon estämiseksi.
Poliisipartion suorittamassa puhalluskokeessa mies puhalsi lukeman 0,91 mg/l. Lisäksi ilmeni, että miehellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia ja että hänen autonsa oli käyttökiellossa katsastamattomuuden ja maksamattomien verojen vuoksi.