
Tänään vietetään valtakunnallista leikkipäivää. Mannerheimin Lastensuojeluliiton koordinoiman Leikkipäivän tavoitteena on kannustaa eri-ikäisiä ihmisiä leikkimään yhdessä. Leikkipäivänä kuka tahansa voi järjestää oman riemukkaan leikkitempauksen joko samana päivänä tai vaikka toukokuun aikana.
Vuoden 2017 Leikkipäivän taustalla on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Leikkipäivä-ohjelma, joka muun muassa jakaa tietoa ja tutkimusta leikkimisen hyödyllisyydestä ja merkityksestä. Tavoitteena on rohkaista eri-ikäisiä ihmisiä leikkimään yhdessä sekä kerätä leikkiperinnettä. Leikki on myös osa Suomi 100 -juhlavuotta. Leikkipäivää on järjestämässä verkosto, johon kuuluu tällä hetkellä parikymmentä toimijaa.
Varsinais-Suomessa MLL:n paikallisyhdistykset kannustavat aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä ja heittäytymään leikin vietäviksi.
MLL Somero järjestää leikkipäivänä omien eväiden ja perinneleikkien perhepiknikin Kultelan savipuistossa 13.5. aamupäivän aikana. Luvassa on perinneleikkejä leikkipuiston ympäristössä. Paikalla on MLL:n kesäpuiston työntekijöitä leikittämässä ja esittäytymässä. Tapahtuma on buffettia lukuunottamatta maksuton. Leikkipäivässä on myös makkaranpaistomahdollisuus.