Teksti Merja Ryhtä
Kirkkovaltuusto päätyi yksimielisesti ja puheenvuoroitta kirkkoneuvoston esittämään kirkkoherraehdokkaaseen. Se valitsi viidestä haastatellusta ehdokkaasta tehtävään Kolarin kirkkoherran, Jaakko Knuutilan.
Knuutilan työkokemus ja henkilökohtaiset avut olivat niin kirkkoneuvoston kuin -valtuustonkin mieleen.
– Odotan uteliaalla mielellä ja innolla työtäni Somerolla. Kuitenkin vasta työ näyttää, mitä se lopulta on. Uusi työpaikka on aina haaste, tuumaa Jaakko Knuutila tulevaisuuden työstään Somerolla.
– Minulla on hyvä ennakkokäsitys Someron seurakunnasta. Seurakunta on sopivan kokoinen ja vireä, työyhteisö vaikuttaa mukavanoloiselta, listaa Knuutila päällimmäiset aatokset.
Jaakko Knuutilan mukana Somerolle muuttaa puoliso, kaksi lasta (3 kuukautta ja 1 1/2 vuotta) sekä pari koiraa, roduiltaan isovillakoira ja alaskanmalamuutti.
Kirkkoherra Jaakko Knuutila on työskennellyt liki 11 vuotta Kolarin seurakunnassa ja lääninrovastina kaksi. Pappiutta hänellä on takanaan 28 vuotta. Syntyisin hän on Oulusta ja käynyt koulunsa Jyväskylässä.
Kirkkoherran valintaprosessi etenee Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille. Se antaa Jaakko Knuutilalle viranhoitomääräyksen.
Uusi kirkkoherra aloittaa työnsä Somerolla aikaisintaan syyskuun puolivälissä. Nykyisen kirkkoherran, Asko Ojakosken eläkepäivät alkavat syyskuussa, lähtöjuhlia vietetään elokuussa. Sitä ennen hän pitää lomansa.