Kokkoja ihailemaan

0

Kokko kuuluu vahvana suomalaiseen juhannusperinteeseen. Tänä vuonna juhannukselle ei ole annettu metsäpalovaroitusta, joten ainakin Somerolla kokon voi suhteellisen turvallisin mielin sytyttää.
Kokosta ei tarvitse tehdä ilmoitusta, sillä pelastuslaitos ja hätäkeskus eivät edes ota vastaan ilmoituksia juhannustulien polttamisesta, eivätkä toisaalta myönnä erikseen lupia avotulien sytyttämisiin.
Kokon polttaja on itse vastuussa mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos muistuttaa, että kokkoa tulee polttaa palamattomassa paikassa, kuten hiekalla, kalliolla tai veteen rakennetulla lautalla. Kokon polttajan on pidettävä huolta siitä, ettei lähettyvillä ole metsää, rakennuksia tai syttyvää maastoa. Juhannuskokko ei myöskään ole roskanuotio.
Taajama-alueella avotulen teko on yleensä kokonaan kielletty. Haja-asutusalueella juhannuskokkoa voi polttaa omalla maalla tai maanomistajan luvalla.
Tulta on vartioitava kokon sytyttämisestä sammuttamiseen asti.